Mutta ennenkuin rupean kertomaan kohtauksiani näiden henkilöiden kanssa, tahdon hiukan jatkaa siitä, mihin viimekirjeeni lopetin.
Seuraavana aamuna senjälkeen kuin kapteeninrouva oli saanut konttokirjan, kutsuttiin minua jälleen hänen luokseen.
"Luulen", hän sanoi, "ymmärtäväni — ainakin jotakuinkin — tämän kirjanpidon enkä ole havainnut sen olevan edellistä kehnomman muussa kuin että tämä on pitempi ja monimutkaisempi. Mutta jos pehtori tahtoo tämän suuremman vaivan tehdäkseen, ei minulla ole mitään sitä vastaan — ei ainakaan vastaiseksi — sillä tilaisuuden sattuessa tutkin sitä tarkemmin ja ehkä voin silloin pyytää joitakuita selvityksiä. Kerran viikossa saa pehtori tuoda kirjan tänne, niin että voin nähdä joka viikon kirjanpidon erikseen. Mutta yhteen asiaan — tai oikeammin kahteen — olen kiinnittänyt huomioni. Olen tilusten joukosta turhaan etsinyt niin tärkeätä osaa kuin puutarhaa ja rakennuksista parasta — päärakennusta."
Miten älykäs nainen hän on! Olin jättänyt ne pois piikittääkseni juuri häntä, mutta tuskinpa olin toivonut, että hän olisi niin perusteellisesti syventynyt suunnitelmaan huomatakseen puutteen.
"Se johtuu siitä", vastasin, "ettei valtani, kapteeninrouvan nimenomaisten määräysten mukaan, ulottunut taloon. Katsoin sentähden ettei minun tarvinnut ottaa tileihini päärakennusta ja puutarhaa."
"Aivan oikein, siellä ei pehtorilla ole sananvaltaa. Mutta jos kirjanpitonne tulee kuvaamaan, mihin se pyrkii, koko tilan taloudenhoitoa, niin pitänee kaikkien tulojen ja menojen löytyä konttokirjassa, siis myös puutarhan jotakuinkin tärkeät tulot ja mahdolliset menot päärakennuksesta."
"Aivan niin — mutta siihen vaadittaisiin…" ajattelin sanoa molemminpuolista luottamusta, mutta muutin mieltäni ja jatkoin: "enhän missään tapauksessa voi tarkoin määrätä puutarhan tuloja, jotka menevät suoraan keittiöön."
"Mutta koska täydellinen kirjanpito olisi toivottavissa, niin saataisiinhan nuo tiedot joka kerta kuin pehtori tuo kirjan minulle. Taloudenhoitajattarenihan voisi panna muistiin koko viikkoisen puutarhan sadon ja se voitaisiin merkitä silloin kirjaan."
Hän oli siis, vaikkei tahtonut myöntää sitä, yhdessä ainoassa illassa perehtynyt ajatukseeni, joka oli hänelle ollut aivan uusi! Ja vielä enemmän, etenkin naiselta, hän oli havainnut tuon tarkan kirjanpidon hyödyn.
Niin ajattelin silloin, mutta etempänä huomaat, että ihailuni oli hiukan liiallinen.