Muutamia päiviä myöhemmin, eräänä aurinkoisena, hyvin lämpimänä päivänä seisoessani niityllä, näin äkkiä Kallen ja Viivanin juoksevan voimainsa takaa minua kohti. Sentähden he luonnollisesti olivat niin hengästyksissään, etteivät perillä tahtoneet saada sanaakaan suustaan.
"Pehtorin pitäisi…" alotti toinen.
"Lilli-täti…" läähätti toinen.
"Pitääkö minun kapteeninrouvan luo?" kysyin.
"Ei — ei — uimahuone…"
"Herra hallitkoon", huusin, "onko sattunut tapaturma…" ja niin aloin minä vuorostani juosta.
Mutta silloin kuulin heidän huutavan: "Ei, ei, ei!" Pysähdyin: "Mitä Herran tähden se sitten on?"
"Lilli-täti pyysi meidän sanomaan, että pehtori asettaisi uimahuoneen kuntoon", sai Kalle nyt sanotuksi.
"Ja hän sanoi, että pehtori tekisi sen nyt heti", lisäsi Viivan.
Äkkiä muistui lapsuusaika mieleeni. Miten ensi lumen tultua kaipasi rekiretkeä! Miten ensimäisenä kuumana kesäpäivänä kaipasi aaltoihin!