"Koska kapteeninrouva kaikkein vähimmässä määrässä saisi sataviisikymmentä markkaa jokaisesta lehmästä, jonka möisitte — niin kahdestasadastaviidestäkymmenestä lehmästä saisitte kolmekymmentäseitsemäntuhatta viisisataa markkaa. Niillä kapteeninrouva saisi kaikki työaseet ja koneet, ja vieläpä jäisi tarpeen varalle sievä säästökin — eikä sitäpaitsi suuren karjakkojoukon palkka ja elatus ole niinkään vähäpätöinen asia ja aika summan tekevät ne heinätkin, jotka menevät noiden kahdensadanviidenkymmenen lehmän hoitoon — sillä heiniä saattaa lähettää pitkät matkat ja myödä milloin tahansa — milloin myöjä vaan pitää paraimpana ja mukavimpana."
"Hyvä — otaksukaammepa että silloin saisin heinistä jotenkin saman hinnan, minkä nyt saan voista. Mutta maatila tarvitsee peltonsa joka tapauksessa — millä pehtori lannottaisi ne, jos karja miltei kokonaan poistettaisiin — puhumattakaan siitä, miten kolkoksi ja tyhjäksi elämä täällä kävisi, kun ei enää kuuluisi karjankelloja."
"Jälellejääneiden lehmäin kaulaanhan voisi ripustaa pari kolme", sanoin nauraen. "Mutta mitä peltojen lannotukseen tulee niin — se on aivan samaa kuin arkkitehti tahtoisi rakentaa kirkon alkaen torninhuipusta; silloinhan kaikki luhistuisi, vaikkapa piirustukset ja suunnitelmat eivät koskaan olisi olleet niin järjelliset. Minun täytyy esittää ajatukseni kokonaisuudessaan — jos kellorakenne tahdotaan käymään, ei saa yksikään pyörä unohtua."
"No — esittäkää sitten koko suunnitelmanne."
"Vähentäisin vähitellen karjan, väen ja kylvön mahdollisimman pieneksi ja sensijaan alkaisin yhä enemmän kylvää heinänsiementä, sillä heinät ovat, kuten sanottu, käypää tavaraa, jota saattaa halvalla kulettaa pitkiä matkoja ja niittotyö käy paljon huokeammaksi kuin peltotyö. Olen osapuilleen laskenut, että kolmen vuoden kuluttua voidaan korjata sataviisikymmentätuhatta leiviskää heiniä noin kolmannella osalla tilan nykyisestä väestä. Se tuottaisi vuodessa, jos laskemme kaksikymmentä penniä leiviskältä, kolmekymmentätuhatta markkaa elantotarpeita lukuunottamatta. Loput viljelyksessä olevat pellot kyllä elättäisivät sen väen, minkä täällä tarvitsen."
"Pehtorin laskun täytyy olla väärä", puuttui kamreeri puheeseen. "Sellaiset tulothan vastaisivat jo yksinään puolen miljonan korkoja — ja eräässä arviossa, jonka Lind pani toimeen vähää ennen kuolemaansa, arvosteltiin Siltala kaikkineen ainoastaan viiteensataantuhanteen."
"Saanko luvan kysyä kuka toimitti arvioimisen?"
"Kihlakunnanoikeus."
"Vai niin — pankkiarvioiminen! Minä puolestani arvioisin Siltalan puoleentoista miljonaan."
"Puoleentoista miljonaan!" huudahtivat sekä kapteeninrouva että kamreeri.