Kamreerinrouva nauroi. Mutta kapteeninrouvan niska kävi punasemmaksi ja hän kumartui ja poimi jotain tienvierestä.
Yhdessä kohden me kuitenkin, kapteeninrouva ja minä ihailemme tai ainakin hyväksymme toisemme — pysyen asianomaisen etäällä toisistamme. Tarkotan soittoa. Kuulijoinani ei ole enää ainoastaan Miina ja Liina, nyt kun ikkunani viettävät kartanoa kohti. Pikku Elsa rientää heti luokseni kun kuulee huiluni sävelet, jos hän ei ole vielä käynyt levolle, ja usein tulevat myöskin Viivan ja Kalle. Täällä sisämaassa täytyy nimittäin tavattoman kuumuuden takia aukaista ikkunat, heti kun iltaviileä on joutunut, ja siten en voi estää huiluani kuulumasta päärakennukseen, missä muutkin näyttävät kuuntelevan kun puhallan. Yhtenä iltana kuulin Kallen äkkiä huutavan portailta sisälle: "nyt hän soittaa taasen!" — ja kohta herrasväki kokoontui kuistille. Erään toisen kerran kysyi pikku Elsa ihaillessaan huiluni hopeaheloja ja läppiä, miten minä olen voinut ottaa niin "hienoa esitystä" myötäni tänne maalle ja selitti kysymysteni johdosta, että sekä äiti ja Lilli-täti ovat sanoneet ettei voisi uskoa saavansa täällä maalla kuulla niin hienoa esitystä.
Minä taasen olen usein seisonut kauan tiellä, joka kiertää puutarhaa, ja ihaillut hänen soittoaan — tiedän nyt että se on ollut hän, joka soittaa. Vastasin kohteliaisuuden kohteliaisuudella. Kun pikku Elsa ilmaisi, että soittaja oli Lilli-täti, sanoin minä, vakuutettuna siitä että hän myös toisi uusia lausuntoja, että Lilli-tädillä oli "aivan mainio kosketustaito". Seuraavana päivänä sain tietää että hän vei sen oikein perille, kun pikku Elsa kysyi, oliko hyvin pahaa jos on mainio kosketustaito.
"Ei, eihän toki. Miksi sitä kysyt?"
"Kun Lilli-täti punastui niin hirveästi kun sanoin sen hänelle."
Ajatteles sitä ylpeyttä! Punastua sentähden, että alhaisempi uskaltaa arvostella hänen soittoaan!
No niin — Herra varjelkoon! Se ei kuulu minuun.
Muuten lopetan nyt tähän, koska minulla on vielä tehtävänä suuri työ illalla — joka on tänään vaivaloista ja käy vielä vaivaloisemmaksi tulevaisuudessa.
Aion nimittäin jälleen ajella partani, en tietysti siksi että kävisin koreammaksi mieheksi — se tuskin täällä salolla hyödyttäisi — vaan tuon kirotun kuumuuden tähden.
Ja sentähden hyvästi ensi kertaani