"En, siellä en ole ollut."
"Me olimme menossa sinne, mutta portaat natisivat niin, että pidimme parhaana jättää se tekemättä. Ehkä pehtori olisi hyvä ja tarkastaisi niitä ja sanoisi meille, uskaltaisimmeko nousta?"
Se ei ollut minulle erittäin mieluista, sillä pyörrytykseni takia pelkään itsekkin hiukan tuollaisia ilmamatkoja vallankin kun portaiden ja aitausten kestävyyttä voi epäillä. Mutt'en voinut vastata muuta kuin myöntäen ja seurata heitä näkötornille.
Kapteeninrouva tietysti heti astui edelle, mutta kamreerinrouva näytti ainoastaan empien käyvän hänen rinnallaan saadakseen minut näyttelemään palvelijan osaa. Jo muutamia askelia noustuamme pysähtyi hänkin ja sanoi kääntyen puoleeni:
"Pehtori on täydellisesti vallottanut sekä äitini että tyttäreni." Hän kulki nyt rinnallani, mutta kapteeninrouva yhä kävi paria askelta edellämme.
"Aivan ansiottani — jos asia niin on."
"En tiedä — äitini kiittelee teitä mitä hupaisimmasta kalamatkasta ja tyttäreni mieluimmin asettuisi luoksenne asumaan."
"Hän on niin herttainen — pikku Elsa — puhuessaan lainasanoja."
"Puhuessaan lainasanojaan?"
"Niin — hän puhuu lauseen niin säntillisesti loppuun ja käyttää aina viimeksi kuulemiaan sanoja. Yhtenä päivänä, kun estin häntä kapuamasta katolle, sanoi hän tietävänsä, että minä olen huimapäinen yrittelijä, ja kun täällä puistossa neuvoin, ettei hän poistuisi yksinään niin kauaksi talosta — ajatteleppa nyt että olisin ryöväri, sanoin — niin hän vastasi, ettei pelkää ihmisiä, jotka kuvittelevat jotain olevansa, niin teki hänkin."