"Kahdelta — ei sovi — minun täytyy silloin välttämättä mennä niitylle. Kiittäkää kapteeninrouvaa ja sanokaa, että minun on mahdotonta tulla."
Hjalmar tietysti oli saanut aikaan tuon kutsun vastoin kapteeninrouvan mielipiteitä. Ja jos olisinkin noudattanut hänen kutsuaan niin olisi vaikeuksia päivällisillä tuskin voitu voittaa — parempi on jäädä pois kuin tulla ilmi.
Päivällisten jälkeen kapteeninrouva aivan oikein ilmestyi vieraineen niitylle ollakseen siellä väen kestityksen ajan — eläköönhuudoista suoriuduttiin onnellisesti, vaikkeivät se, Jumal' paratkoon, kuulostanut lainkaan kauniilta.
Kun he kulkivat sen paikan ohi, missä seisoin, huusi Annette vilkkaasti kuten aina:
"Mais dites — donc monsieur Paul, quelle surprise de vous trouver ici!"
Hän nähtävästi heti olisi ilmaissut minut, ellei Hjalmar olisi oikeaan aikaan häntä hillinnyt.
Kun he sitten jälleen läksivät niityltä ja Annette huusi "au revoir" sekä Hjalmar, ojentaen kätensä minulle, sanoi: kohtaamme myöhemmin! — kääntyi kapteeninrouva astuttuaan muutaman askeleen ja tuli luokseni. Kävi todella sääliksi, kun näin miten vaikeata hänen oli kutsua minua illalliselle. Hän puhui melkeen änkyttäen, että minä, koskei siellä ollut Hjalmarille muuta herraseuraa ja koska sitäpaitsi olimme vanhoja lukutovereita, ilahuttaisin häntä suuresti, jos olisin niin ystävällinen ja tulisin. Minä tietenkään en voinut muuta kuin kumartaa. Eipä taida muuten olla vahingoksi, jos hänen ylpeytensä saa pienen kolauksen, mutta luulen hänen sentään iät päivät muistavan, että hän on — vaikka vaan yhden illan — "seurustellut" pehtorinsa kanssa!
Nyt oli vaan ajateltava, miten esiintyä. Muut olivat tietysti puettuina tavallisiin kesäpukuihin. Mutta kun minulla oli kunnia päästä rouvani luo, täytyi minun kai osottaa, että annoin arvoa kutsulle. Päätin sentähden pukeutua hännystakkiin — niinkuin sen tulee tehdä, joka kunnioittaa esimiestään.
Liina tuli hyvin happaman näköiseksi, kun hän sai tietää, etten tulekkaan tupaan väenjuhlaan, vaan menen kapteeninrouvan luo. Se häntä nähtävästi eniten loukkasi, että häntä yhä edelleenkin pidettiin seuraan kelpaamattomana, koska pehtorikin kutsuttiin. Tuollaisen puolivillaisen tyttöraukan on sangen vaikeata tulla toimeen täällä harvaanasutussa sydänmaassa. Häntä kutsutaan kyllä pastorin, nimismiehen ja muutamien muitten luo ja voi siellä joutua sekä kapteeninrouvan että hänen vieraittensa pariin. Mutta Siltalassa hän saa tanssia väentuvassa, jos haluttaa — kapteeninrouvan luokse häntä ei koskaan käsketä, ei nimittäin koskaan, kun hänellä on muita vieraita. Se tietysti tuntuu raskaalta ja loukkaavalta — mutta tässä tapauksessa ei kapteeninrouva mielestäni ole kuitenkaan niin väärässä. Sillä sekä Miinasta että Liinasta saisi piankin alituisen vieraan, jos he kerran pääsisivät mukaan, ja sivistystä ja hienoutta heissä sentään on hyvin niukalta. Siitä koituisi vaan kauhea rasitus ajan pitkään.
Kun minä, päivätyön lopetettuani palasin niityltä taloon, näin että useita vieraita oli jo saapunut, ja muitten muassa ainakin tuomari, sillä tunsin heti hänen rillansa. Menin omaan asuntooni ja pukeuduin, niin että kello oli neljännestä vaille yhdeksän, kun minä — täydessä juhlapuvussa — nousin ylös portaita päärakennukseen.