»On hetkiä, jolloin on kernaammin yksinään», vastasi muukalainen toivottomuuden kuvastuessa hänen äänestään.
Paimen suoristautui satulassaan ja nykäisi suitsista. »Kiitos», hän virkkoi kuivasti, »minun taitaa olla parasta lähteä.»
Mutta muukalainen keskeytti hänet nopeasti. »Pyydän anteeksi, herra
Acton, en tarkoittanut teitä.»
Ratsastaja vei kätensä jälleen satulannuppiin ja vaipui uudelleen lepäävään asentoon siten vaieten hyväksyen muukalaisen anteeksipyynnön. »Te tiedätte enemmän kuin minä», hän sanoi.
Muukalainen naurahti. »Kukapa ei tietäisi 'Villihevos-Philin' voittaneen palkintoa eilisissä ratsastuskilpailuissa. Näin teidän ratsastavan.»
Philip Acton näytti näistä sanoista joutuvan poikamaisen hämilleen.
Muukalainen jatkoi innokkaana: »Se oli suurenmoista — suorastaan uskomatonta! En ole koskaan nähnyt sellaista.»
Hänen ihailunsa aitoudesta ei ollut epäilystäkään, ja hänen silmistään loisti jälleen rajaton hartaus.
»Lorua», vastasi paimen huolettomasti. »Näillä main löytäisin koska hyvänsä tusinan poikia, jotka löisivät minut laudalta ratsastamisessa. Mutta onnekseni satuin saamaan helpon tehtävän osalleni.»
»Helpon!» huudahti muukalainen, nähden jälleen mielessään hurjan, potkivan, hyppivän ja riehuvan hevosen, jonka tämä poikamaisen näköinen mies oli pakottanut tottelemaan tahtoaan. »Oliko härkien kiinniottaminen myöskin helppoa?»