Paimenta nähtävästi ihmetytti miehen innostus mitä jökapäiväisimpiin seikkoihin. »Lassonheittäminen? Totta kai, sehän on meidän tavallista työtämme.»
»En tarkoita lassonheittämistä», vastasi muukalainen. »Tarkoitan sitä, kun te ratsastitte täyttä laukkaa syöksyvän härän viereen ja tartuitte paljain käsin sitä sarvista ja hyppäsitte satulasta ja kaadoitte härän ja makasitte maassa terävät sarvet aivan yllänne! Ette suinkaan tee sitä päivätyöksenne, vai mitä?»
»Oh, härkämetsästys! Ei, emme tietenkään!» nauroi Phil hiukan hämillään, »se oli vain leikkiä.»
Muukalainen tuijotti häneen sanattomana. Leikkiä! Jos tämä oli näiden miesten leikkiä, niin mitä mahtoi heidän työnsä olla! »Saanko kysyä», hän sanoi ihaillen, »miten olette oppinut tekemään sellaista?»
»Kas, sitä en tiedä — me vain teemme, siinä kaikki.»
»Ja luuletteko, että saattaisi oppia ratsastamaan niin kuin te ratsastatte?» Kysymyksen sävy oli kiihkeä ja odottava.
»Kyllä varmaan, miksipä ei», vastasi paimen vilpittömästi.
Muukalainen pudisti epäillen päätään ja loi katseensa yli asumattoman maan, missä illan varjot jo alkoivat pidetä.
»Missä aiotte viettää yönne?» kysyi Phil Acton äkkiä.
Muukalainen ei irroittanut katsettaan maisemasta, joka näytti häntä niin suuresti kiinnostavan. »Sitä en tosiaankaan ole ajatellut», hän vastasi välinpitämättömästi.