»Luulisinpa teidän illallisaikaan ajattelevan sitä, jos olette ollut jalkeilla aamusta alkaen.»
Muukalainen katsahti häneen kiinnostuneena, mutta paimenesta tuntui kuin hänen äänessään kaiken veitikkamaisuuden alla olisi piillyt katkeruuden häive hänen vastatessaan: »Tiedättekö, herra Acton, minä en koskaan elämässäni ole ollut toden teolla nälkäinen. Saattaisi olla mielenkiintoista kerran kokea sitä.»
Phil Acton nauroi vastatessaan: »Kenties se saattaisi olla mielenkiintoista, mutta arvelen joka tapauksessa olevan parasta sanoa teille, että tuolla metsässä on karjakartano. Se on tosin vain hanhikartano, mutta takaan teidän saavan sieltä yösijan. Risti-Kolmio-Kartanoon on liian pitkä matka minun pyytääkseni teitä sinne. Tuolla saatatte nähdä sen rakennukset.»
Muukalainen hypähti seisaalleen äkkinäisen innostuksen vallassa.
»Näkyykö se tänne? Risti-Kolmio-Kartano?»
»Näkyypä tietenkin», vastasi paimen hymyillen ja osoittaen kauas metsäiseen seutuun. »Nuo punaiset täplät ovat sen kattoja. Jim Reidin talo — Pata-Koukku-S — on niittyjen tällä puolen, hiukan eteläänpäin. Ja Actonin vanha tila — missä minä olen syntynyt — on tuossa pienessä pumpulipuumetsässä, rämeen suuntaan Risti-Kolmiosta.»
Mutta niin tarkasti kuin muukalainen katsoikin osoitettuihin suuntiin, ei hän saattanut erottaa ainoatakaan ihmisasuntoa selänteen juurella leviävillä autioilla mailla.
»Jos joskus kuljette niillä main», virkkoi Phil sydämellisesti, »niin pistäytykää talossa. Herra Baldwin olisi siitä iloinen.»
»Tarkoitatteko sitä todellakin?» kysyi muukalainen empien.
»Tässä maassa sanomme vain sellaista, mitä tarkoitamme, muukalainen», oli viileä vastaus.
»Tietenkin, pyydän anteeksi, herra Acton», vastasi toinen hämillään. »Olisi kovin hauska nähdä karjakartano. Minä — minä koetan — tarkoitan, jos minä —» Hän vaikeni kuin tietämättä, miten lopettaa lauseensa, ja kääntyi toivottomana pois luoden katseensa kaupunkiin päin. Kiusalliset muistot täyttivät hänen mielensä ja omituinen itsehalveksunnan hymy karehti hänen huulillaan.