Sen nähdessään Phil Acton tunsi sekaantuneensa miehen yksityisasioihin, ihmisen, joka tämän aution seudun yksinäisyydestä oli etsinyt lievitystä jollekin katkeralle kokemukselle. Synnynnäinen herkkyys sanoi hänelle, että tämä muukalainen oli joutunut tärkeään käännekohtaan, että hän parhaillaan kävi taistelua, joka jokaisen miehen on taisteltava yksinään. Jos olisi käynyt laatuun, olisi paimen pyytänyt häneltä anteeksi. Mutta se olisi ollut vain uusi loukkaus. Tarttuen suitsiin ja suoristautuen satulassa hän virkkoi rauhallisesti: »Minun täytynee lähteä. Ratsastan oikotietä. Näkemiin! Teidän on parasta mennä hanhikartanoon — se ei ole kaukana.»
Hän kosketti kannuksillaan hevosen kylkiä, ja se lähti rivakkaan juoksuun.
»Hyvästi!» vastasi muukalainen, ja hänen katseensa kuvasti jälleen rajatonta ihailua ratsastajan kääntäessä hevosensa syrjään tiellä ja karauttaessa louhikkojen ja pensaiden välistä, halliten hevostaan luontevan joustavana. Voimatta hillitä ihastuksen huudahdusta hän kiipesi nopeasti korkeammalle, mistä saattoi seurata ratsastajaa, kunnes tämä hävisi sinertävään auringonsumuun. Sitten hän loi uudelleen katseensa etäisyyteen, turhaan yrittäen erottaa Risti-Kolmio-Kartanon punaisia kattoja.
Verkkaisin askelin hän palasi istumaan paadelle. Granite Mountainin varjot hiipivät yhä pideten vuoren onkaloista, ja etäisten selänteiden sini vaihtui tummaan sinipunaiseen. Aurinko oli piiloutunut taivaanrannan taa, ja illan nopeasti laskeutuessa maille hävisivät vuorien ja metsäisten harjanteiden ääriviivat hämyyn. Viileä iltatuuli puhalsi yli aution maan, ja öisin hiipivät ja lentävät eläimet riensivät esiin piilopaikoistaan. Preeriasusi ulvoi pimeässä, ja vuorenrinteellä kaikui sen kumppanin kammottava vastaus. Pöllö lensi äänettömästi puusta toiseen, ja lehviköstä kuului yölintujen kirskutus. Kaukana etäisyydessä mylvi härkä syvällä, mahtavalla äänellä.
Äkkiä hyppäsi Metsärajalla lepäävä mies seisaalleen ja levitti käsivartensa kiihkeää kaipausta ilmaisevin liikkein, hänen huuliensa liikkuessa ikäänkuin hän yhä uudelleen kuiskaisi samaa nimeä.
III LUKU.
Suurella laitumella.
Williamson Valleyssa on karjan kevättarkastus eli »kierros», kuten sitä Arizonassa sanotaan, tavallisesti suoritettu loppuun kesäkuun kuluessa. Kesäkuukausina, syyskuun alkuun saakka, on ratsastajilla varsin vähän tekemistä. Karja vaeltaa vapaana laitumilla vasikoiden kasvaessa suvikuntaisiksi, suvikuntaisten kaksivuotisiksi ja kaksivuotisten valmistuessa myyntikelpoisiksi karjamarkkinoille. Risti-Kolmio-Kartanossa ja muissa samansuuruisissa taloissa pidetään tavallisesti ympäri vuoden vain kolme tai neljä vakituista miestä. Nämä korjaavat ja rakentavat aitoja, tarkastavat lähdepaikat, merkitsevät silloin, tällöin vasikan, jonka on onnistunut päästä kierroksesta merkitsemättömänä, ja parantelevat pattimatojen vaivaamia eläimiä. Kesäkuukausien aikana myöskin hevoset koulutetaan, sillä ankarina ja vaarallisina kevätviikkoina tarvitaan varmasti aina uusia hevosia entisten lisäksi.
Risti-Kolmion hevoset eivät milloinkaan saaneet käydä aitaamattomalla laidunmaalla, sillä Granite Mountainin lähistöllä liikkui joukko luonnontilassa eläviä hevosia, joiden johtaja yritti houkutella laumaansa kesyjä hevosia läheisistä karjakartanoista. Mutta sen sijaan niillä oli neljän tuhannen acren laajuinen aidattu alue, jolla ne liikkuivat yhtä vapaina ja kahlehtimattomina kuin niiden sukulaiset aidan toisella puolen. Paitsi merkitsemispäivänä ei varsoihin koskettu, ennen kuin olivat niin vanhoja, että niiden kouluttaminen saattoi alkaa.
Seuraavana aamuna sen päivän jälkeen, jona oli tavannut muukalaisen Metsärajalla, lähti Phil Acton kahden paimenen seuraamana suurelle laitumelle kokoamaan kartanon hevoset viedäkseen ne toiselle laitumelle.