Mutta jo ennen kuin hänen miehensä ennätti torjua tämän syytöksen, hän huudahti ääneen tarttuen miestään käsivarresta: »Mutta katsohan, Stan, katso! Katso tyttöä! Hän on aivan — hänhän on, Stan, hänhän on!» Ja miehensä ja toisten suureksi riemuksi hän hypähti seisomaan heiluttaen nenäliinaansa ja huutaen voimiensa takaa: »Kitty! Kitty — Kitty Reid!»

Kitty kuuli huudon toiselle puolen tietä, missä hän vanhempiensa ja professorin seurassa istui autossaan, ja käännähti nopeasti katsomaan, kuka häntä kutsui. Samassa silmänräpäyksessä hän oli tien toisella puolen, tervehtien ihastuneena entistä koulutoveriaan ja ystäväänsä. Nyt seurasi vilkas keskustelu, täynnä hämmästyksen huudahduksia ja selityksiä, miesten vetäytyessä hiukan syrjään jättäen nuoret naiset kahdenkesken.

Kittyn ollessa idässä koulussa oli hänestä ja Helen Wakefieldistä tullut parhaat ystävät, mutta Helen oli Arizonan lakeuksien tytölle ollut muutakin kuin ystävä, hän oli ollut hänen toverinsa ja neuvonantajansa, vieläpä monessa suhteessa hänen opettajansa ja ohjaajansa.

»Mutta miksi ihmeessä et kirjoittanut minulle sanaakaan?» kysyi Kitty hiukan myöhemmin. »Miksi et kertonut, että sinusta nyt oli tullut rouva Stanford Manning ja että aioit muuttaa Arizonaan?»

Helen nauroi ja punastui onnesta. »Katsohan, Kitty, se kävi kaikki niin nopeasti, ettei minulla ollut aikaa kirjoittaa. Muistathan, kun kirjoitin sinulle Stanista, miten köyhä hän oli ja miten emme voineet ajatellakaan naimisiinmenoa moneen vuoteen?»

»Muistan.»

»No niin, sitten Stanin yhtiö äkkiä kutsui hänet lakaisin New Yorkiin ja nimitti hänet tähän paikkaan. Hänen oli lähdettävä viipymättä matkalle ja hän sähkötti minulle New Yorkista. Ajattelehan — minulla oli vain viikko aikaa häiden ja kapioitteni valmistamiseen. Tiesin tapaavani sinut täällä.»

»Ja koska olette täällä», virkkoi Kitty päättävästi, »niin pitää sinun ja herra Manningin tulla Williamson Valleyhin viettämään kuherruskuukautenne meidän kartanossamme.»

Mutta Helen pudisti päätään. »Stanilla on omat suunnitelmansa, eikä hän tahdo kuulla puhuttavankaan mistään muusta. Jossakin täällä on paikka, jota hän nimittää Graniittiylängöksi, ja hän tahtoo, että oleskelemme siellä kolmisen viikkoa. Hänen yhtiönsä on antanut hänelle sen verran lomaa, ja me lähdemme täältä heti juhlan päätyttyä. Kun Stan on aloittanut työnsä ja hankkinut meille asunnon, niin minä tulen varmasti käymään luonasi.»

»Arvaan, ettei maksa vaivaa asettua sinun vastaleivotun miehesi päätöksiä vastaan», vastasi Kitty, »mutta lupaathan varmasti tulla heti, kun ylänköviikot ovat päättyneet?»