»Jos luulette, että voimme jättää kärryt», vastasi professori, »niin olisi se tosiaan hauskaa.»
Kitty sitoi hevoset läheiseen puuhun, ja hetkisen kuluttua he istuivat puiden vilpoisessa varjossa.
»Neiti Reid», alkoi professori arvokkaasti ja mahtipontisesta »minun täytyy tunnustaa, että minua tuona päivänä todellakin ihmetytti teidän seurustelunne tuollaisen miehen kuin Patchesin kanssa. Suonette anteeksi, että sanon sen, mutta teidän on täytynyt huomata vilpitön kiintymykseni. Satuin myöskin eräänä päivänä näkemään teidät Prescottin puistossa hänen seurassaan. Loukkaanko teitä puhumalla siitä?»
»Ette lainkaan, professori Parkhill», vastasi Kitty hymyillen ajatellessaan, kuinka tietämätön professori oli paimenen oikeasta luonteesta. »Pidän Patchesista. Hän kiinnittää suuresti minun mieltäni, eikä minulla tosiaan ole syytä olla epäystävällinen häntä kohtaan. Eikö minun teidän mielestänne pitäisi olla ystävällinen poikiamme kohtaan?»
»Ehkä teidän pitää», huokasi professori. »Mutta minun tekee suorastaan pahaa, kun näen teidän seurustelevan tuollaisen miehen kanssa. Minusta on julmaa, että teidän pitää olla kosketuksissa sellaisten ihmisien kanssa. Minusta tuntuu hauskalta tietää, että pääsette pian vapaaksi sellaisista velvollisuuksista ja saatte valita seuranne omasta luokastanne.»
Kittyn oli varsin vaikea vastata. Hän ei tahtonut moittia Patchesia ja monia ystäviään Williamson Valleyssa, mutta hän ei liioin halunnut selittää, että Patches oli vain näytellyt professorin huviksi, sillä hän tunsi, ettei hän itse ollut aivan syytön tähän ilveilyyn. Siksi hän ei virkkanut mitään, vaan näytti vaieten yhtyvän seuralaisensa mielipiteeseen. Niin ainakin professorista tuntui, ja hän arveli Kittyn vaikenemisellaan tahtovan rohkaista häntä jatkamaan.
»Teidän täytyy ymmärtää, neiti Reid, että teidän sielullinen hyvinvointinne on minulle erittäin tärkeä. Näinä kuukausina, jotka olemme viettäneet yhdessä, on teidän läheisyytenne — sielullinen läheisyytenne, tarkoitan — käynyt minulle sanomattoman rakkaaksi. Meidän sielujemme sopusointu on rohkaissut ja innoittanut minua. Olen tuntenut itseni voimakkaammaksi ja rohkeammaksi kuin milloinkaan ennen tavoittelemaan älyllisen elämän hohtavia huippuja. Ja jollen ole erehtynyt, olette tekin tuntenut toveruutemme kohottavan teitä?»
»Se on totta, professori Parkhill», vastasi Kitty vilpittömästi. »Keskustelumme ovat olleet minulle paljon suuremman arvoisia kuin voin sanoakaan. En ole koskaan unohtava tätä kesää. Teidän ystävyytenne on suuresti vaikuttanut elämääni.»
Pieni mies väänteli itseään levottomana ja pälyili ympärilleen. »Olen vilpittömästi iloinen siitä, että minun seurani ei ole ollut teille epämieluinen. Minusta tuntuu, ettei se ole ollut, mutta — hm — tahdoin kernaasti kuulla teidän itsenne vahvistavan mielipiteeni. Minun on tunnustettava, että minun — tuota — että minun ei ole helppo sanoa sitä, mikä jo useampia viikkoja on painanut mieltäni.»
Kitty katsoi häneen hartaana kuin ainakin tiedonjanoinen oppilas, joka odottaa kunnioitettavan opettajan huulilta putoavan kalliita hedelmiä.