»Neiti Reid, miksi pitäisi kauniin ja epäilemättä erittäin hedelmällisen toveruutemme loppua?»

»En ymmärrä sanojanne, professori Parkhill», vastasi tyttö hämmästyneenä.

Tämä katsahti tyttöön. Hänen ilmeessään oli heikko — hyvin heikko — moitteen häive. »Kuinka niin, olenhan mielestäni esittänyt ajatukseni hyvinkin selvästi. Tarkoitan hartaasti haluavani, että suhteemme — suhde, jonka molemmat olemme havainneet hedelmälliseksi — jatkuisi edelleen. Olen vakuuttunut siitä, että nämä kuukaudet, jotka olemme viettäneet yhdessä, ovat riittävästi todistaneet sielujemme värähtelevän täydellisessä sopusoinnussa. Minä tarvitsen teitä, rakas ystävä. Te ymmärrätte sieluni tarpeet ja kaipuun. Minä tarvitsen teitä rohkaisemaan, innoittamaan ja auttamaan itseäni siinä jalossa työssä, johon uhraan kaiken tarmoni ja kaiken voimani.»

Nyt Kitty katsahti häneen huvittunut ilme kasvoillaan. »Tarkoitatteko, että —» hän keskeytti hämillään veren kohotessa hänen poskiinsa.

»Tarkoitan», vastasi professori varmasti. »Pyydän teitä vaimokseni. En kuitenkaan», hän lisäsi nopeasti, »tämän suhteen tavallisessa mielessä. Minä näet tarjoan teille sielujemme avioliittoa.»

Nuori nainen keskeytti hänet. »Vaietkaa, professori Parkhill», huudahti hän kauhistuneena.

Professori oli sekä hämmästynyt että aika tavalla pettynyt. »Onko minun käsitettävä teidät siten, että te ette vastaa tunteisiini, neiti Reid? Onko mahdollista, että olisin niin suuresti erehtynyt?»

Kitty käänsi päänsä poispäin, aivan kuin hänen olisi ollut mahdotonta enää milloinkaan katsoa professoriin. »Se mitä pyydätte, on mahdotonta», hän virkkoi matalalla äänellä. »Mahdotonta!»

Kitty ei saattanut estää vastenmielisyyden tunnetta nousemasta mieleensä, niin urheasti kuin hän koettikin taistella sitä vastaan. Ja miksi, hän kysyi itseltään, miksi herätti tämän miehen kosinta hänessä sellaista vastenmielisyyttä ja inhoa? Hänhän oli kuuluisa tiedemies, tunnettu ja ihailtu. Hänen vaimollaan olisi ilman muuta pääsy siihen elämään, jota Kitty hartaasti kaipasi ja jonka vuoksi hän oli valmis uhraamaan syntymäkotinsa ja vanhat ystävänsä. Professori oli esittänyt kosintansa valituin ja älykkäin sanoin. Hän oli tulkinnut ajatuksensa kielellä, jota Kitty ylpeänä oli luullut ymmärtävänsä ja jolla he usein olivat keskustelleet keskenään, mutta yhtäkaikki hän tunsi itsensä nöyryytetyksi ja loukatuksi. Oli kuin professori tarjoamalla hänelle avioliittoa puhtaasti älyllisen ja sielullisen yhdyselämän perusteella olisi loukannut naista. Ja ihmetellen Kitty totesi, ettei hänestä ollut tuntunut sellaiselta Philin tunnustaessa hänelle rakkauttaan. Hän oli ollut ylpeä ja iloinen tietäessään voittaneensa Philin kaltaisen miehen rakkauden, vaikkakaan ei voinut lupautua hänen vaimokseen. Ja tällä samalla paikalla, jonka professori oli valinnut tunnustuksilleen, oli Patches sanonut hänelle, että hän aikoi vaihtaa elämän parhaan ja kauneimman todellisuuden turhiin saippuakupliin — että hän aikoi heittää pois sisuksen ja tyytyä tyhjiin kuoriin. Tätäkö Patches oli ajatellut?

»Minua surettaa, neiti Reid», virkkoi professori, »että ne puhtaat ja ylevät tunteet, joihin olen vedonnut, eivät näytä herättävän vastakaikua teidän sielussanne. Minä —»