Rovasti nauroi. »Jim», sanoi hän naapurilleen, »saanko esittää sinulle ystäväni, herra Lawrence Knightin, sheriffi Gordonin luottamusmiehen ja apulaisen. Hän näyttää olleen hommassa Tailholt Mountainin mailla.»
Miehet puristivat ääneti toistensa kättä. Rouva Reid tervehti Patchesia sydämellisesti ja rouva Baldwin osoitti Rovastin suureksi mielihyväksi iloaan aito äidillisellä tavalla.
»Will Baldwin!» hän huusi Patchesin seistessä hänen vieressään hiukan hämillään hellästä tervehdyksestä, »nyt sietäisit saada selkääsi! Sinä olet tiennyt sen koko ajan, ja koetit uskotella minulle, että luulit hänen karanneen ja varastaneen parhaan hevosesi!»
Oli varmaan ylpein hetki Rovastin elämässä, kun hän myönsi Patchesin tunnustaneen hänelle koko jutun sinä aamuna, jolloin he myöhästyivät aamiaiselta, ja miten hän oli käsittänyt, että Patchesin pako ja hevosen häviäminen oli vain sotajuoni muiden eksyttämiseksi. Kunnon Rovasti ei aavistanut, että Patchesilla oli vielä paljon muita sotajuonia, joista hänellä ei ollut aavistustakaan!
»Herra Baldwin», virkkoi Patches, »voisitteko lainata minulle parivaljakon ja kärryt? Minun olisi vielä tänä iltana vietävä vankini Prescottiin, ja» — hän nauroi lyhyesti — »minä panisin tosiaan suuren arvon mukavalle istuimelle.»
»Tietysti, poika, saat vaikka kaikki Risti-Kolmion ajoneuvot, jos vain tahdot», vastasi Rovasti. »Mutta odotahan hetkinen.» Hän kääntyi veitikkamaisesti naapurinsa puoleen. »Jimillähän on hyvä auto eikä hänellä nyt liene mitään kiireellistä ajoa.»
Jim Reid vastasi sydämellisesti ja siekailematta. »Tietysti, vien teidät kernaasti kaupunkiin autollani, jos vain tahdotte.»
»Kiitos», vastasi Patches. »Minä olen heti valmis.»
»Mutta ensin teidän pitää syödä jotakin», huudahti rouva Baldwin.
»Lyönpä vetoa, että olette aivan nälkiintynyt, siltä te näytätte.»
Patches pudisti päätään. »Älkää kiusatko minua, äiti, minä en nyt voi viipyä.»