Yavapai Joe kohotti päätään ja seisoi suorempana kuin koskaan ennen ystävänsä rinnalla, ja hänen äänessään oli uusi sointu hänen vastatessaan: »Kuten tahdotte, herra Knight.»

Patches hymyili. »Ystävät, tämä on herra Joseph Parkhill, teidän tuntemanne professori Parkhillin ainoa poika.»

Jos Patches oli päättänyt hämmästyttää ystäviään, saattoi hän olla varsin tyytyväinen sanojensa vaikutukseen.

Hetken kuluttua, Joen livahdettua tiehensä, kertoi Patches, miten hän oli saanut selville professorin elämäkerran kirjoittamalla itään ystävilleen.

»Se ei itse asiassa ollut professorin syy», sanoi hän. »Hän näyttää syntyneen sellaiseksi. Jo lapsena häntä pidettiin maailman kahdeksantena ihmeenä — oikeana rodun loistotuotteena, ymmärrättehän. Hänen isänsä, joka myöskin oli jonkinlainen professori, kuoli hänen ollessaan aivan nuori. Hänen äitinsä omisti kaikeksi onnettomuudeksi niin paljon, ettei Everard Charlesin tarvinnut päivääkään tehdä kunnollista työtä elääkseen. Kahdenkymmenen vuoden ikäisenä hän päätti yliopisto-opintonsa, täytettyään kaksikymmentäyksi hän meni naimisiin — tai pikemminkin joutui naimisiin — kartanonsa emännöitsijän tyttären kanssa. Tämä piti varmaan suurena kunniana joutumistaan niihin korkeampiin seurapiireihin, joihin professori kuului. Yksityisseikkoja en tiedä tarkasti. Mutta kun heidän ainoa poikansa, Joe, oli kuuden vuoden vanha, karkasi äiti puusepän kanssa, joka oli ollut muutamia viikkoja talossa työssä. Eräs naimaton viisikymmenvuotias täti tuli sen jälkeen hoitamaan heidän talouttaan ja kasvattamaan Joe-raukkaa.

»Mutta poika näytti tuottavan tädille liikaa huolta, sillä kolmentoista vuoden ikäisenä hänet lähetettiin kouluun tänne länteen muka hyvän ilmaston takia. Sanottiin, että pojan harvinaisten älyllisten lahjojensa vuoksi tuli saada työskennellä mahdollisimman edullisissa olosuhteissa. Mutta poika karkasi sopivan tilaisuuden sattuessa koulusta ja joutui ensin Drydenin ja sitten Nick Cambertin kasvatettavaksi.»

»Ja mitä hänestä nyt tulee?» kysyi Rovasti.

Patches hymyili. »Poika on nyt kaksikymmentäyksi-vuolias, ja me olemme päättäneet, että hänen on vähitellen aika miehistyä. Minä voin kenties hiukan auttaa häntä — sitähän jo silloin tällöin viime vuonnakin koetin tehdä. Mutta olosuhteet eivät olleet yrityksille erikoisen suotuisat. Nyt se varmaan käy helpommaksi.»

* * * * *

Niinä viikkoina, jotka kuluivat ennen Nickin tuomitsemista, solmivat Phil ja Patches uudelleen ystävyyden, joka oli heitä ensi hetkestä alkaen yhdistänyt. Sitten tuli ilta, jolloin Phil ratsasti Jim Reidin luo pyytämään Kittyn kättä.