Karjanomistaja silmäili nuorta naapuriaan jäätävin katsein.
»Siitä ei tule mitään, Phil», hän sanoi viimein. »Minä olen Kittyn isä, ja minun on katsottava hänen parastaan. Sinä tiedät minun kouluttaneen hänet parempaa elämää varten kuin minkä sinä voit hänelle tarjota. Kenties hän nyt luulee kernaasti luopuvansa kaikesta siitä, mutta minä tiedän paremmin. Kerran tulee aika, jolloin hän katkerasti katuisi sitä. Kittyn on saatava parempi mies kuin tavallinen karjanhoitaja, Phil, se on totinen tosi.»
Paimen ei väittänyt vastaan. »Onko minun ymmärrettävä, että teidän kieltonne johtuu yksinomaan minun toimialastani?» kysyi hän tyynesti.
Jim naurahti. »Teidän toimialastanne? Niinpä niin! Jos teillä olisi oma kartano ja omaa karjaa ja voisitte tarjota Kittylle kaiken sen, mitä hänen kasvatuksensa oikeuttaa hänet vaatimaan, en sanoisi mitään. Minä tiedän, että te olette kunnon mies, se on totta, mutta te olette siitä huolimatta vain tavallinen köyhä karjanhoitaja. Minä katson nyt teidän omaa parastanne yhtä paljon kuin Kittynkin», lisäsi hän yrittäen vaikuttaa ystävälliseltä.
»Siis jos minulla olisi kartano, olisi asia toisin?»
»Kyllä, poikani, tietysti aivan toisin.»
»Kiitos», sanoi paimen rauhallisesti ojentaessaan herra Reidille viralliselta näyttävän kirjekuoren. »Minä satun nimittäin omistamaan puolet tästä kartanosta ja sen karjasta. Kun lisään siihen oman pienen karjani, niin tuntuu se minusta sievoiselta omaisuudelta minun ikäiselleni miehelle. Liikekumppanini, herra Lawrence Knight, on jättänyt tilan hoidon kokonaan minun huostaani, ja hänellä on riittävästi varoja sekä karjamme että maittemme lisäämiseksi mielemme mukaan.»
Reid katsoi papereista nuoreen mieheen ja hänestä takaisin papereihin. Sitten levisi hymy hänen kasvoilleen ja hän sanoi: »Minä myönnyn — te olette voittanut pelin. Te pojat olette sellaisia vekkuleita, ettei teitä ole helppo vastustaa.» Kovemmalla äänellä hän huusi sitten: »Kitty — Kitty hoi!»
Tyttö ilmestyi oviaukkoon.
»Tule ottamaan hänet», sanoi Reid. »Eiköhän hän kuulune sinulle.»