Mustan oriin hyppäykset toivat Philin tälle puolelle aitausta, ja ohjatessaan jäntevällä kädellään vauhkoa hevosia hän katsahti muukalaiseen poikamaisesti hymyillen ja tervehtien häntä päännyökkäyksellä. Muukalainen hymyili vastaukseksi, mutta ei puhunut mitään.
»Hyvää päivää! Kaunis ilma tänään!» kuuli muukalainen sydämellisen äänen takaapäin. Rovasti oli astunut hänen luokseen tervehtiäkseen vierasta sillä välin, kun tämä oli syventynyt katselemaan ratsastajia.
Mies käännähti nopeasti ja hänen kasvojaan kirkasti vilpitön ihastus.
»Kautta Luojan!» huudahti hän, »osaapa tuo mies ratsastaa!»
»Niin, Phil tekee sen hyvin», vastasi Rovasti tyynesti. »Hän voitti hiljan mestaruuden Prescottissa.» Sitten hän jatkoi sydämellisemmin: »Hän on kelpo poika — pystyy mihin hyvänsä.»
Puhuessaan karjanomistaja silmäili muukalaista arvostelevin katsein, niinkuin olisi tarkastellut härkää tai- hevosta, pannen merkille pitkät jäsenet, sopusuhtaisen vartalon, jäntevät kasvot ja kirkkaat, tummat silmät. Miehen puku ilmaisi hänet kaupunkilaiseksi. Hänen ryhtinsä herätti vanhemman miehen kunnioituksen. Muukalaisen seuraava ele hänen luodessaan katseensa harjanteiden, metsän ja niittyjen yli, sai Rovastin vakuuttuneeksi hänen arvostelukyvystään.
»Arizona on ihana maa, herra — ihana!»
»Kaunein maailmassa», vastasi Rovasti viivyttelemättä. »Parempaa ei voi olla. Meillä on paras ilmasto, paras maa ja parhaat miehet.»
Muukalainen katsahti nopeasti Rovastiin tämän sanoessa »miehet».
»Se on totta», vastasi hän lämpimästi. »En ole milloinkaan nähnyt tuollaisia miehiä.»
»Sen uskon», sanoi Rovasti. »Sanon teille, että muualla ei sellaisia olo. Vain tämä maa voi kasvattaa heidänlaisiaan. Täällä täytyy miehen olla mies. Vaikka tietenkään emme osaakaan juuri muuta kuin ratsastaa ja heittää lasson ja kenties hiukan ampua tarpeen tullen.»