Kavioiden kapseen ja pyörien ratinan käydessä kuuluvammaksi levisi hänen kasvoilleen omituinen epävarmuuden ja päättäväisyyden sekainen ilme, ja hänen katseensa kävi miltei pelokkaaksi. Hän astui pari askelta eteenpäin, epäröi, katsoi taakseen ja kääntyi sitten tien vieressä kasvavia puita kohden. Sitten hän viimein näytti tekevän päätöksensä, astui tieltä ja hävisi tiheään tammipensaikkoon juuri ennen kuin parivaljakon vetämät kärryt ilmestyivät näkyviin tien käänteen takaa.
Mies, jonka ulkomuoto ilmaisi hänet karjanomistajaksi, ajoi tulista parivaljakkoa. Hänen vieressään istui kookas nainen ja pieni poika.
Tammipensaikon kohdalla teki toinen hevonen äkkinäisen hyppäyksen sivulle. Ensimmäistä hypähdystä seurasi salamannopeasti toinen, ja pelästyneenä vierushevonen yhtyi leikkiin. Mutta niin nopea kuin tämä liike oli ollutkin, oli ajajan harjaantunut käsi samassa silmänräpäyksessä tarttunut ohjaksiin ja pakottanut hevoset pysähtymään tielle.
»Hätähousut», kuului ajaja hyväntahtoisesti nuhtelevan hevosiaan kärryjen hävitessä näkyvistä, »olette kasvaneet karjakartanossa ja pelästytte pensaikossa märehtivää vasikkaa.»
Muukalainen astui verkalleen esiin tiheiköstä. Hän palasi varovasti tielle. Hänen huulilleen levisi omituinen ivahymy. Mutta hän näytti ivaavan itseään, sillä hänen tummissa silmissään hehkui katse, joka kuvasti itsehalveksuntaa ja häpeää.
Vaeltajan saapuessa tienkäänteeseen Burnt Ranchin luona tuli Joe Conley suuresta veräjästä taloon vievää tietä taluttaen hevosta lassonuorasta. Tultuaan tallirakennusten kohdalle hän meni sisään pienestä ovesta pitäen yhä talutusnuoraa kädessään ja pakottaen hevosen odottamaan ulkopuolella hänen paluutaan.
Nähdessään paimenen muukalainen jälleen pysähtyi ja jäi epäröiden seisomaan. Mutta Joen palatessa tallista suitset, loimi ja satula mukanaan hän kuin välttämättömyyden pakosta otti pari askella eteenpäin.
»Hyvää huomenta», sanoi muukalainen kohteliaasti, ja hänen äänensä vastasi hänen pukuaan ja olemustaan ja hänen ilmeensäkin muuttui hiotun maailmanmiehen hillityksi tyyneydeksi.
Katsahtaen muukalaiseen nopeasti ja arvostelevasti Joe vastasi tervehdykseen ja lähestyi hevostaan. Eläin hypähti taaksepäin leimuavin silmin ja pystypäin, mutta sen oli pakko alistua, sillä sen isäntä, jolle vastarinta nähtävästi oli varsin luonnollinen ja jokapäiväinen tapahtuma, ei ollut siitä millänsäkään, vaan heilautti tottuneella liikkeellä raskaan satulan paikoilleen.
Paimenen kiinnittäessä satulavyötä häilähti muukalaisen kasvoilla miltei intohimoisen harras ilme — katse, jossa kuvastui kaipausta, ihailua ja kateutta.