Juoksuaita.
Honourable Patchesin koulutus alkoi viipymättä. Koska Philin oli pakko omistaa suurin osa aikaansa nelijalkaisille kasvateilleen, otti Rovasti itse huolekseen muukalaisen opettamisen kaikissa karjakartanossa esiintyvissä toimissa, alkaen sikalan siivoamisesta rikkaruohojen kitkemiseen saakka. Patches ei säikkynyt mitään työtä. Päinvastoin hän näytti löytävän tyydytystä ikävimpien ja rasittavimpien töiden suorittamisesta, ja kun hän teki erehdyksiä, joita tietenkään ei aina voinut välttää, hän nauroi omituista, katkeraa ja ivallista nauruaan, joka ihmetytti Rovastia. Mutta vaikkakin hänen puuhansa hänen ensimmäisinä Risti-Kolmio-Kartanossa olonsa päivinä supistui enimmäkseen töihin, jotka eivät tekijältään vaatineet paljon tai ei mitään tottumusta, ei hänen kouluttamistaan silti unohdettu. Hänelle annettiin vanha ja viisas karjahevonen, ja Rovasti opetti hänelle ajokalujen käytäntöä ja hoitoa. Ja joka päivä, milloin varhain aamulla, milloin myöhään illalla, opettaja keksi asian, jota hänen yhdessä oppilaansa kanssa oli ratsastettava toimittamaan. Kun Phil tai rouva Baldwin kysyi Rovastilta, miten hänen »lastentarhansa» menestyi, niin Rovasti tosin yhtyi heidän nauruunsa, mutta vastasi ylpeänä: »Odottakaahan vain. Hän on yhtä valmis karjankierrokseen kuin Philinkin lastentarha. Hänet on luotu ratsastajaksi. Hänellä on ratsastajan vartalo, ratsastajan ryhti ja käsi. Muutaman kuukauden kuluttua hän on suurenmoinen ratsastaja, jollei», lisäsi hän silmää vilkuttaen, »jollei hän sitä ennen tapa itseään jollakin mielettömällä yrityksellä.»
»Olen huomannut, että hänellä on paljon auttajia yrityksissään», vastasi rouva Baldwin kuivasti, tarkoittaen huomautuksellaan ei vain Rovastia, vaan myöskin Philiä ja ylipäänsä kaikkia Risti-Kolmion miehiä, pikku Billykin mukaanluettuna.
Sitten koitti päivä, jolloin Patches sai tehtävän, joka — kuten Rovasti hänelle vakuutti — kuuluu vanhimman ja tottuneimman paimenen velvollisuuksiin. Patchesin tuli lähteä tarkastamaan aitoja. Mutta kun Rovasti aamulla vei oppilaansa suuren laitumen kulmaukseen, missä aita alkoi, ja selitti, että »aitaratsastus» karjanhoitajien kielessä tarkoittaa mahdollisten vaurioiden etsimistä ja niiden korjaamista, ei hän selittänyt tämän aidan erikoisominaisuuksia.
»Varoitin häntä eksymästä ja käskin hänen palata kotiin ennen iltaa», hän selitti nauraen toisten perheenjäsenten kysyessä päivällisellä syytä Patchesin poissaoloon.
»Se oli kierosti tehty, Will Baldwin», torui Stella, kuten aina ajatellen poikiensa mukavuutta. »Tiedäthän poikaparan varmasti eksyvän tuossa autiossa Tailholt Mountainin seudussa.»
Pojat nauroivat.
»Aamulla me ainakin hänet löydämme», vakuutti Phil.
»Hänhän voi seurata aitaa takaisinpäin», vastasi Rovasti. »Ja jos hän todella eksyy, niin vanha Snip kyllä tuo hänet kotiin.»
»Jos hän vain huomaa sen ja antaa Snipin pitää päänsä», sanoi Curly.