»Mutta ettekö tiedä, että tämä on juoksulaidun?» kysyi tyttö hänen silmiensä säihkyessä vallattomasti.
»Niin Rovasti sanoi», myönsi Patches. »Mutta vaikka se juoksisikin jonnekin, niin täytyyhän siitä tulla loppu. Mutta minä en voinut löytää kulmaa.»
»Juoksulaitumella ei ole lainkaan kulmaa», nauroi tyttö.
»Ei lainkaan kulmaa?»
Tyttö pudisti päätään, ikäänkuin kykenemättä enää lausumaan sanaakaan purskahtamatta nauruun.
»Eikö se kierrä mitään — laidunta, tarkoitan?»
Jälleen tyttö pudisti päätään.
»Se häviää siis jonnekin etäisyyteen ja loppuu siellä?»
Tyttö nyökkäsi. »Täältä on varmaan kahdeksantoista tai kaksikymmentä mailia sen päähän.»
»No, onpa se aita!» huudahti Patches luoden katseensa vuoririnteelle, jota kohden hän niin urheasti oli taivaltanut. »Onko teidän mielestänne kauniisti tehty kunnialliselta aidalta? Ja Kovasti käski minun olla kotona ennen illan tuloa!»