»He tietävät, että meillä on niin kiire, ettemme ehdi pitää tarkkaa huolta karjastamme», virkkoi Rovasti.
»Jos olisin sinun sijassasi, lähettäisin jonkun taatuista miehistäsi tarkastamaan juoksuaitaa», vastasi Jim merkitsevästi, hypätessään satulaan.
»Nyt iskit kirveesi kiveen, Jim», vastasi Rovasti vakavasti. »Se mies ei erota Risti-Kolmion merkkiä Viisikulmiosta tai Pata-Koukku-S:stä.»
»Se on sinun asiasi, Will. Ajattelin vain, että olisi parasta sanoa se sinulle», murahti Jim. »Hyvää yötä.»;
»Hyvää yötä, Jim! Kiitos käynnistäsi.»
VII LUKU.
Iltahämärissä.
Kun Kitty Reid sanoi Patchesille, että syynä hänen käyntiinsä rouva Baldwinin luona oli hänen sielunsa sairaus, piili hänen leikillisissä sanoissaan vakava pohjasävy. Mutta vielä enemmän kuin tämä syy oli hänet ajanut Risti-Kolmioon halu nähdä muukalainen, josta oli kuullut paljon kerrottavan. Phil oli sanonut, että Kitty varmasti pitäisi Patchesista. Philin sanojen mukaan puhui tämä Kittyn kieltä: osasi kertoa ihmisistä ja kirjoista ja kaikesta muusta, mistä Williamson Valleyn asukkailla ei ollut kaukaisinta aavistustakaan.
Mutta ratsastaessaan kotiinpäin sanottuaan hyvästi Patchesille tunsi tyttö ristiriitaisten ajatusten viiltelevän mieltään. Hän oli tyytyväinen kohtaukseen; Patches oli herättänyt hänen mielenkiintoaan ja huvittanut häntä. Hän iloitsi tästä pienestä seikkailusta, joka ainakin yhdeksi iltapäiväksi oli tuonut hiukan vaihtelua yksitoikkoiseen, arkiseen elämään. Mutta toisaalta oli muukalainen, jonka Kitty vaistomaisesti tunsi kuuluvan toiseen maailmaan kuin se, missä hän itse oli syntynyt ja viettänyt lapsuutensa, herättänyt hänessä kaipuun kaikkeen siihen, jota hän kotoisessa elämässään ikävöi. Muukalainen oli saattanut hänen mielensä levottomaksi ja tyytymättömäksi. Ja siitä Kitty oli vilpittömästi pahoillaan. Hän ei tahtonut kaivata pois kotoaan, hän oli koettanut tukahduttaa sielunsa ikävän ja kaipauksen. Hän oli monesti katunut niitä kolmea vuotta, jotka oli viettänyt koulussa. Ja kuitenkin oli niillä vuosilla ollut suuri merkitys hänen elämässään; ne olivat olleet ihania vuosia. Mutta kaikesta huolimatta tuntui Kittystä — nyt kun hän jälleen oli kotona ja kouluaika oli häipynyt menneisyyteen — että ne olivat kylväneet hänen mieleensä vain kaipausta ja ikävää.
Siihen saakka, kun tämä ensimmäinen suuri muutos — kouluunlähtö — hänen elämässään tapahtui, oli se maailma, missä hän oli syntynyt ja kasvanut, ollut hänelle kaikki kaikessa. Hänen lapsuutensa päivät olivat olleet iloisia ja huolettomia, kuten hänen isänsä nuorten varsojen, jotka hilpeinä temmelsivät laitumilla. Ne harrastukset, jotka täyttivät hänen isänsä ja äitinsä päivät, olivat täyttäneet hänenkin päivänsä, ja hänen naapureittensa ja ystäviensä surut ja ilot olivat olleet hänenkin surunsa ja ilonsa. Ja tärkein tekijä hänen varhaisimmasta lapsuudestaan hänen naiseksi kehittymiseensä saakka oli Phil, hänen leikkikumppaninsa, koulutoverinsa, suojelijansa, sankarinsa ja orjansa. Ja että Phil oli hänen paras ystävänsä ja nuoruudenrakastettunsa, tuntui Kittystä yhtä luonnolliselta kuin hänen suhteensa vanhempiinsa. Hänestä tuntui varmalta, että kaikki aina olisi jäävä silleen.