»Kirjoista! Niin, katsokaahan, muutamia vuosia takaperin tänne tuli muuan kirjatoukka etsimään parannusta ja toi tahallaan tautinsa tänne mukanaan.»
»Tautinsa?» kysyi Patches.
»Niin, kirjansa, tarkoitan. Ne tappoivat hänet — hän oli muuten hyvä mies, mutta liiaksi koulumestari. Olin ensin utelias näkemään, mitä hän oikeastaan oli löytävinään kirjoistaan, joita ilman hän ei saattanut elää, ja vähitellen kiinnyin niihin itsekin. Mutta enpä luule niistä minulle olevan samaa vaaraa kuin hänelle», hän lopetti naurahtaen. »Hän se ensiksi antoi Will-sedälle Rovastin nimen.»
»Se nimi sopii hänelle hyvin», huomautti Patches, »ei ihme, että kaikki sitä käyttävät. Ja te olette varmaan saanut omanne ratsastamisesta?»
»Omani?»
»Niin, Villihevos-Philin, tarkoitan», hymyili toinen.
Phil nauroi. »Ettekö ole vielä kuullut sitä juttua? No, saatanhan yhtä hyvin kertoa sen teille. Meillä on hyvää aikaa. Ratsastakaamme eteläistä tietä, niin kenties voin näyttääkin sen teille.»
Heidän ratsastaessaan ylös selänteelle Patches ihmetteli kumppaninsa sanoja, mutta tämä ei suostunut selittämään mitään, vaan pudisti päätään hänen kysymyksilleen ja käski hänen odottaa. Ja Patches huomasi, että hänen asentoonsa tuli jotakin erikoisen valpasta ja joustavaa, ja hän näytti tarkasti pitävän silmällä vuorenrinnettä, jota pitkin he ratsastivat.
He olivat jo päässeet miltei vuorenrinteen harjalle, kun Phil äkkiä käänsi hevosensa vasemmalle ja ratsasti ylös melkein äkkijyrkkää kallionseinämää. Patchesista tuntui, että hevosen olisi mahdotonta saada siitä jalansijaa, mutta hän ei sanonut mitään, vaan antoi Snipin seurata Philiä. He olivat jo miltei aivan lähellä harjaa, kun Phil pysähdytti hevosensa ja laskeutui satulasta. Patches teki samoin ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua he seisoivat selänteen harjalla, josta oli laaja näköala yli ympäröivien laaksojen.
Patches päästi ihastuksen huudahduksen, mutta Phil tarttui häntä lujasti käsivarteen ja tukahdutti enemmät sanat.