»Se se oli, joka antoi minulle arvonimeni», nauroi Phil. »Tulkaahan nyt, niin saamme nähdä niiden lähtevän liikkeelle. Sitten kerron teille koko jutun.»

Hän solahti alas kalliolta ja laskeutui Patchesin seuraamana hevosten luo, nousten uudelleen satulaan ja ratsastaen hevosia kohden.

Ratsastajien lähestyessä hevoslaumaa kohotti sen johtaja ylvään päänsä päästäen ilmoille varoitushirnunnan. Seisten hetkisen liikkumattomana, pitkä musta harja ja häntä heiluen tuulessa, joka puhalsi Blair Pasista yli selänteen, se sysimustan, silkinhienon karvan kiiltäessä auringossa näytti ruhtinaalta vertaistensa joukossa — koskemattoman lakeuden vapaudessa kasvaneelta kuninkaalta.

Patches kääntyi kumppaninsa puoleen sanoakseen hänelle jotakin, mutta vaikeni nähdessään ilmeen paimenen kasvoilla. Phil nojautui hiukan eteenpäin satulassaan, vartalossaan sama siron voimakkuuden ja valppauden ilme kuin hevosella, jota hän tarkasteli kiinnostuneena. Hänen poskillaan hehkui tumma puna, hänen silmänsä loistivat kiihkosta ja hänen huulillaan karehti ihastuksen ja kunnioituksen hymy eläintä kohtaan, jota itse tietämättään suuresti muistutti.

Ja Patches — syntyneenä ja kasvaneena kaukana näiden vapaiden ja turmeltumattomien olentojen maailmasta — tunsi vaistomaisesti katsoessaan Philistä hevoseen ja hevosesta jälleen mieheen, että hän näiden elämää, terveyttä ja kauneutta uhkuvien olentojen läheisyydessä oli lähempänä elämän jumalaisia voimia kuin milloinkaan ennen.

»Katsokaa sitä, katsokaa sitä, Patches!» kuiskasi Phil äkkiä ja kannusti hevosensa laumaa kohden Patchesin pysytellessä aivan hänen vieressään.

Heidän liikahtaessaan ori hirnahti uudelleen varoituksen joukolleen ja otti muutaman askelen läheneviä miehiä kohden. Sitten se äkkiä käännähti sirosti kuin lintu ja kiiti laumaansa niin nopeasti ja keveästi, että jalat tuskin näyttivät koskettavan maata. Kiertäen joukkoaan puolelta toiselle se pakotti sen pakenemaan vaaran tieltä pysytellen itse koko ajan lauman ja vihollisen välissä, kunnes arveli toisten olevan turvassa. Sitten se pysähdytti lauman ja jäi seisomaan liikkumattomana odottaen vihollisen lähestymistä.

Uudelleen Phil pysähdytti hevosensa. »Hyvä Jumala!» hän huudahti. »Onpa tämä suurenmoinen näky!»

Mutta Patchesia liikutti vähemmän oriin ylväs kauneus kuin se kiihkeä hartaus, joka värisi kumppanin äänessä.

Ratsastajat kannustivat uudelleen hevosiaan, ja kuten äskenkin, ajoi ori joukkonsa turvallisen välimatkan päähän jääden itse lähemmäksi vihollista.