»Voinko auttaa?» kysyi Patches innokkaasti, katsellen kunnioittavasti mahtavaa eläintä, sillä se oli ensimmäinen täysikasvuinen eläin, jonka hän lyhyen kokemuksensa aikana oli nähnyt tarvitsevan apua.
»Ei», vastasi Phil. »Pysykää vain tarpeeksi kaukana, se on pääasia.
Tämä junkkari ei ole vasikka, ja haava on saanut sen vimmoihinsa.»
Seuraavat tapahtumat seurasivat toisiaan salamannopeina.
Paimenen hevonen ymmärsi nähtävästi pitkän kokemuksen perusteella, ettei mylvivä eläin ollut hyvällä tuulella, ja vapisi osallistuessaan sen kiinniottamiseen. Patches näki viuhuvan silmukan lentävän Philin kädestä ja kiristyvän tämän pakottaessa hevosensa heittäytymään härän painoa vastaan. Seuraavassa hetkessä hänen silmissään välähti kauhea näky: kaatunut hevonen ratsastajineen maassa hurjistuneen ja teräväsarvisen härän hyökätessä sitä kohden niska kumarassa ja sarvet sojossa.
Patches ei ajatellut — hän ei ehtinyt ajatella. Kirkaisten kauhusta hän painoi kannuksensa hevosen kylkiin, ja sävähtäen tuskasta tämä syöksähti eteenpäin. Jälleen hän kannusti sitä kaikella voimallaan, ja raivoisan hevosen seuraava syöksähdys sai nuo peloittavat sarvet seivästämään sen. Patches kuuli kuin unessa hirvittävän repeämisen ja hevosen kiljaisun, kun se hengenhädässä karkasi pystyyn. Hänen oli mahdotonta sanoa, kuinka hänen onnistui nousta jaloilleen pudottuaan taaksepäin satulasta, mutta hän näki selvästi Philin heilauttavan itsensä jälleen satulaan ja pakottavan vaivoin pystyyn kompuroineen ratsunsa suoraan härän eteen kääntääkseen sen huomion pois Patchesista. Härkä kääntyi todellakin uudelleen häntä kohden, ja ihaillen Philin kylmäverisyyltä Patches huomasi hänen kehittävän auki lassoaan, hevosen yrittäessä hurjin hypyin väistää uhkaavia sarvia. Härkä pysähtyi, ravisti päätään raivoissaan ja aikoi jälleen syöstä jalkamiestä kohden. Mutta taas ratsastaja tanssitti kiusoitellen hevostaan sen edessä, ja samalla Philin lasso lensi kaaressa vangiten sen silmukkaansa.
Kun härkä oli sidottu, meni Phil haavoittuneen hevosen luo ja lopetti sen kärsimykset. Sitten hän katsahti miettiväisenä Patchesiin, joka seisoi katuvaisen näköisenä katsellen kuollutta ratsuaan, ikäänkuin tuntien olevansa syyllinen isäntänsä kärsimään vahinkoon. Paimenen kasvoilla häilähti hyväntuulinen hymy hänen lukiessaan kumppaninsa ajatuksen.
»Kylläpä tein kolttosen», sanoi Patches kuin odottaen hyvin ansaitsemaansa moitetta.
Philin hymy levisi yli koko hänen kasvojensa. »Niin teittekin», hän vastasi pyyhkiessään hikeä kasvoiltaan. »Olen teille siitä hyvin kiitollinen.»
Patches katsahti häneen hämmästyksissään.
»Ettekö tiedä, että pelastitte henkeni?» kysyi Phil.