»No, mitä pidätte tuosta parista?» kysyi Phil heidän päästyään jonkin matkan päähän.
Patches kohautti olkapäitään ja vastasi tyynesti: »Kertoisitteko minulle heistä, Phil?»
»Siinä ei ole paljonkaan kertomisia», vastasi paimen. »Kukaan ei varmasti tiedä heistä mitään. Nick on syntynyt Yavapai Countyssa. Hänen isänsä, vanha George Cambert, näytti kylläkin kunnialliselta mieheltä, mutta hän kuului niihin, joiden hommat säännöllisesti menevät myttyyn. He muuttivat täältä Etelä-Kaliforniaan, kun Nick oli tullut täysi-ikäiseksi. Hän palasi kuusi vuotta sitten, asettui asumaan Tailholt Mountainin juurelle ja perusti oman karjan, jolla on merkkinä Neljä-Viiva-M polttomerkki. Tavalla tai toisella hänen onkin onnistunut koota itselleen melkoinen lauma. Hänen menonsa ovat varsin mitättömät. Hän ja Joe asuvat vanhassa mökissä, jonka joku on rakentanut vuosia sitten, ja he hoitavat itse karjansa. Joella ei ole paljon voimaa, mutta hän on kätevämpi kuin luulisi, jos vain joku sanoo, mitä hänen kulloinkin on tehtävä, ja pitää häntä kurissa. Ja Nick puolestaan tekee kahden miehen työn.»
»Mutta onpa ihmeellistä, että Nickin kaltainen mies ottaa tuollaisen kurjan raukan paimennettavakseen», pitkitti Patches. »Ovatko he sukua?»
»Sitä ei kukaan tiedä», vastasi Phil. »Joe tuli Prescottiin neljä vuotta sitten erään Dryden nimisen miehen kanssa, ja Joen pitäisi olla hänen poikansa. He asuivat teltassa kaupungin ulkopuolella ja elivät kokoamalla kaikkea, minkä näkivät. Dryden ei tahtonut tehdä työtä eikä kukaan huolinut Joesta. Viimein Dryden joutui kiinni murtovarkaudesta ja oli vähällä, ettei Joe joutunut vankilaan hänen kanssaan. Mutta hänet päästettiin irti luultavasti siitä syystä, että hän ilmeisesti oli vain Drydenin kätyri ja ettei hänellä olisi ollut tarpeeksi rohkeutta tehdä mitään pahaa omasta aloitteestaan. Hän ajelehti useamman kuukauden kuin kulkukoira, kunnes Nick otti hänet huostaansa. Nick kohtelee häntä suorastaan häpeämättömästi, mutta mies raukka pysyy hänen luonaan, sillä eihän hänellä ole muutakaan paikkaa mihin mennä.»
»Onko hän aina samanlainen kuin tänään?» kysyi Patches osoittaen harvinaista mielenkiintoa tätä kurjaa miestä kohtaan. »Eikö hän koskaan puhu mitään?»
»Puhuu kylläkin, kun Nick ei ole lähettyvillä tai kun seura ei ole liian suuri. Kun tutustutte häneen ja viette hänet kahdenkesken johonkin, ei hän ole lainkaan niin typerä kuin näyttää. Se onkin kai syynä siihen, miksi Nick pitää häntä. Katsokaahan, kukaan kunnon karjanhoitaja ei menisi työhön Tailholt Mountainiin, ja yksinään on Nickin ajan mittaan ikävä olla. Mutta Joe ei koskaan kerro, mistä hän on tullut tai kuka hän on. Hän vaikenee kuin kala, jos vain sanotte sanankaan, joka kuulostaa siltä, kuin yrittäisitte urkkia häneltä hänen syntyperäänsä. Hän ei ole niin narrimainen kuin hänen ulkomuotonsa, mutta hän on kerta kaikkiaan pälyilevä ja mateleva, ja mitä hän tekeekin, on se aina samaan tyyliin.»
»Toisin sanoen», virkkoi Patches miettiväisenä, »Joe raukalla täytyy aina olla joku, johon nojata. Yksinään hän on täydellinen nolla.»
»Niin on asia», myönsi Phil. »Mutta jos joku ruokkii häntä ja ajattelee hänen puolestaan, pitää hänestä huolta ja on vastuussa hänestä, on hän miltei täysi mies.»
»Oikeastaan, Phil», virkkoi Patches ivallisesti, »ei Yavapai Joe ole sen huonompi kuin sadat tuntemani miehet. Heidän kannaltaan katsoen hän on suorastaan kadehdittava.»