Patches oli juuri lähtemäisillään, kun kuuli ihmisääniä ja kavioiden kapsetta. Hetkisen hän istui liikkumattomana kuunnellen. Hän tunsi äänet: toinen oli hiljainen ja piipittävä, toinen karkea ja kiukkuinen. Noudattaen äkkinäistä mielenjohdetta, joka niin usein ratkaisi hänen toimintansa, solahti Patches äänettömästi tiheikköön, ja tuskin hän oli ennättänyt piilopaikkaansa, kun Nick Cambert ja Yavapai Joe ratsastivat esiin.
Jos Patches olisi ehtinyt ajatella, olisi hän varmaan halveksinut kätkeytyneen urkkijan osaa, mutta hän oli jälleen toiminut ajattelematta, ja nyt oli myöhäistä katua. Rovastin palveluksessa ollessaan hän oli nähnyt ja kuullut tarpeeksi ymmärtääkseen, että Neljä-Viiva-M:n polttoraudan omistajaan kohdistui vakava epäluulo, ja oltuaan muutamia päiviä Philin seurassa hän tiesi, kuinka vaikeata karjanhoitajien oli saada todisteita miestä vastaan, jonka he epäilivät varastavan karjaa. Mahdollisuus saada todisteita, ja siten suojata isäntänsä omaisuutta olikin saanut hänet käyttämään hyväkseen tilaisuutta.
Miesten ratsastaessa esiin oli kätkeytyneen kuuntelijan helppo huomata, että Joe syystä tai toisesta oli herättänyt isäntänsä suuttumuksen. Kookkaan miehen kasvot olivat kiukusta punaiset, ja hänen silmissään oli kova ja julma ilme, Joen näyttäessä koiralta, joka on tehnyt pahaa ja odottaa selkäsaunaa.
Nick kumartui juomaan lähteestä ja kääntyi sitten kumppaninsa puoleen, joka yhä istui kuin kivettyneenä satulassa yrittäen vapisevin sormin kiertää savuketta. Hetkisen Nick silmäili arkaa seuralaistaan, sitten hän otti satulastaan piiskan ja virkkoi ivallisesti hymyillen: »No, miksi et tule juomaan?»
»Minun ei ole jano, Nick», kujersi toinen.
»Sinun ei ole jano?» pilkkasi Nick ilkeästi naurahtaen. »Valehtelet ja tiedät sen varsin hyvin. Tule alas!»
»Jumalan nimessä, Nick, en tahdo juoda!» vaikeroi Joe, hänen isäntänsä läimäytellessä uhkaavasti piiskaansa.
»Tule alas, sanon minä!»
Joe totteli vapisten pelosta ja seisoi tutisten hevosensa vieressä.
»Tule tänne!»