Tuokion verran Nick tuijotti mieheen sanattomana aivan kuin ei olisi uskonut korviaan. Sitten hänet valtasi silmitön raivo. Karkeasti kiroten hän tarttui jälleen piiskaansa ja syöksyi muukalaista kohden.
Mutta samassa silmänräpäyksessä kuin piiska viuhui ilmassa, sattui hänen leukaansa luja nyrkinisku. Tärähdyksen voima Nickin hyökätessä puolitiehen iskua vasten oli kerrassaan kauhea. Hänen päänsä retkahti taaksepäin ja hän kaatui tajuttomana maahan.
Patches kumartui kylmäverisesti maassa makaavan miehen yli ja otti hänen pistoolinsa. Sitten hän vetäytyi muutaman askelen taaksepäin ja jäi rauhallisena odottamaan.
Yavapai Joe, joka suu auki ja silmät selällään oli seurannut tätä asian varsin odottamatonta käännettä, heilahdutti itsensä satulaan ja nykäisi suitsista ikäänkuin ratsastaakseen tiehensä henkensä edestä.
»Odottakaa, Joe!» käski Patches jyrkästi. »Nick palaa tajuihinsa tuossa tuokiossa. Pysykää siinä, missä olette.»
Vielä hänen puhuessaan avasi maassa makaava mies silmänsä. Hän katsahti ympärilleen yrittäen selvittää itselleen tilanteen. Sitten hän hypähti raivoissaan jalkeille ja tarttui pistooliinsa, mutta kun hänen kätensä sattui tyhjään koteloon, välähti hänen kasvoillaan pelko, ja hän jäi tuijottamaan Patchesiin kunnioittavin ja nöyryytetyin katsein.
»Niin, minulla on teidän pistoolinne», sanoi Patches rauhallisesti. »Katsokaa, pidin parempana pelastaa teidät kiusauksesta käyttää sitä. Ettehän te kuitenkaan itse asiassa tahtoisi ampua minua. Te vain luulette tahtovanne. Kun rauhassa ajattelette asiaa, niin kiitätte minua. Huomatkaa, kuolleena tuottaisin teille monta vertaa enemmän harmia kuin elävänä. En luule, että herra Baldwin olisi lainkaan mielissään nähdessään minut kuoliaaksi ammuttuna, etenkin jos ampuja kuuluisi Tailholt Mountainin miehiin. Ja lisäksi olen varma, että Villihevos-Phililläkin olisi silloin jotakin sanomista.»
»No, mitä tahdotte?» murahti Nick. »Olette antanut minulle selkään.
Mikä teidän tarkoituksenne oikeastaan on?»
Patches silmäili miestä ivallisesti hymyillen, mikä sai Nickin kuohahtamaan kiukusta.
»Jollei teillä olisi pistooliani, niin minä —» alkoi hän, mutta vaikeni äkkiä, sillä Patches oli samassa silmänräpäyksessä varovasti asettanut hänen pistoolinsa kalliolle ja otti nyt tyhjin käsin askelen Nickiä kohti.