"Vai niin," sanoin minä, "olenko minä viime aikoina kuullut muuta kuin valituksia ja viheliäisyyttä Mariannelta huolettomista piijoista, joita hänen on pakko palveluksessaan pitää? Ja eikö niin ole useamman tuttavamme tykönä, vaikka tässä talossa, Jumalan kiitos, vanha Johanna vielä elää ja hallitsee. Eikä myöskään ole aikomukseni palkollisia 'poistaa,' niinkuin sanot, vaan että oikealla kohtelemisella ja oman käytöksen kautta poistaa sitä epäsopua, joka nyt syntyy isäntäväen ja palvelijain keskinäisen välin kautta. Tahdotteko kyhäystäni kuulla."
Kyllä, tietysti kaikki tahtoivat, kun ystävä Theodor oli saanut neljännen kupillisen teetä nielläksensä ja Jenny ehtinyt sefiirilankojaan selvitellä.
"Tähän aikaan hyvin tavallinen vaikeroiminen," aloin minä, on palvelusväen huonoudesta. Se menee niin pitkälle että moni perheenemäntä lausuu, että palkolliset katkeroittavat hänen elämänsä, ettei hänellä olisi minkäänlaista rauhattomuuden ja valituksen aihetta, jos hän voisi päästä palkollisia pitämästä — sanalla sanoen, ne ovat esteeksi hänelle, vaikka heistä pitäisi olla apua ja hyötyä. Ja voi kyllä olla niin kuin hän kuvaa, mutta syy ei ole siinä kuin hän luulee — se on palkollisten kohtelemisessa ja siinä suhteessa ovat poistettavat epäkohdat.
"Että kaiketi löytyy paljo huonoja palkollisia, sitä ei käyne kieltäminen. Löytyy vaimonpuolia, jotka eivät tahdo eivätkä taida tehdä mitään mailmassa oikein, ja mikä on pahinta, eivät myöskään tahdo oppia siihen. Jos menee tuommoiseen toimitus-konttoriin, jossa palvelustyttöjä kulkee itseään ilmoittamassa palvelukseen, saa siellä nähdä kymmenen kelvotonta piika-ihmistä, yhden eli kahden saa niistä uskoa kelvollisiksi. Edelliset tunnetaan pian ulkonaisista merkeistä.
"Semmoinen huono palvelia pitää tavallisesti suuria vaatimuksia ja siitä tavasta, jolla hän hiuksensa on laittanut, huomaa heti uudemman valetukan muodin. Hänellä on hatussaan pitsejä ja ruusukukkaisia, läninki sametti-reunuksilla tehty, valkea alushame, jonka helma on reikä-neulomisella koristettu ja sukkapari, jossa vaan on varret. Hänen kapineittensa joukossa ei koskaan keksitä neuloja, lankaa ja saksia; hänen rahansa pannaan parempiin kaluihin, uuteen hattuun, uuteen auringon-varjostimeen y.m. Jos hän joskus neuloo, näpistää hän siihen tarvittavat esineet paremmin varustetun kumppalin kassoista taikka emäntänsä laatikoista.
"Hän tietysti vaatii mitä korkeinta palkkaa, siitä että hän viitsii palvelukseen antautua, ja kun hän sen saapi, tekee hän pääpyrinnökseen toimittaa niin vähän kuin suinkin siitä työstä, jota hälle on määrätty, pukea yllensä koreat vaatteensa ja lähteä ulos. Hänen palvelusaikansa pituus vaihtelee neljäntoista päivän ja kolmen kuukauden välillä, jonka ajan kuluttua hän kantaa palkkansa, ostaa itselleen muodinmukaisen varjostimen ja menee takaisin 'konttoriin'. Siellä kuulostelee hän niitä rouvia, jotka palvelijoita hakevat, katseella, kuin olisi hän tuleva emäntä; ja useammasti haastellaan, miten seuraava kanssapuhe mättää:
"Kuinka monta henkeä herrasväen perheessä on?"
"Viisi."
"Se on liiaksi paljon, onko usein vieraankäyntiä?"
"Usein kyllä".