"Ja mikä hupi meille on heidän siellä tapaaminen? Tunnetko heitä tosiaankin lähemmin, siksi että näet heidät komeihin pukuihin puettuina ja istut muutamia tuntia heidän seassa, vaihtamatta niin sanaakaan heidän kanssa muuta kuin että on tukalasti lämmin taikka kauheasti kylmä, eli muista yhtä huvittavista asioista."
"Kuitenkin," lausui Marianne, "täytyy mun tunnustaani että pidoista pidän; minua huvittaa niissä olla. Tunnen itseni ystävällisemmäksi ja enemmän mielistyneeksi ihmisiin, kun näen heidät kauniimmissa vaatteissaan ja itseensä tyytyväisnä. Itsestään lankeevaa on, ettei keskustella syvämietteisissä aineissa, mutta minä kyselen yhdeltä rouvalta mistä hän pitsinsä ostaa, ja hän minulle selittää miten hän niitä pesee, ja eräs toinen nainen puhuu pienestä tyttösestään ja lupaa minulle uutta mallia kannatin-vaatteelle. Siitä huolimatta on minusta mieluista katsoa soreain nuorten neitojen vähän mielistelevän nuorille, herttaisille herrasmiehille, ja nuorten herrojen olevan kohteliaat ihanoille, nuorille tytöille. Viimeksi on minusta sangen hupainen välisti pukeutua paraimpiin vaatteisiini, joskin eivät ole niin peräti uuden uutukaiset ja uusimuotiset. Mun tekee hyvää saada välin kirkastuttaa itseäni."
"Niinkuin vanhaa hopeata," sanoi Bob.
"Niin, ikään kuin vanhaa hopeata; ja joskin olen uuvuksissa kun koteudun, tekee minun hyvää saada nähdä uusia kasvoja ja vieraita oloja. Te, miehet, ette tiedä miltä tuntuu kotisalla ja lasten kamarissa istua sidottuna ja mikä väsyminen syntyy tuosta ykstoikkoisuudesta. Minä puolestani pidän noita paneteltuja pitoja asetuksena yhteiskunnassa, joka on ylläpitämisen arvoinen, joskin se tapahtuu suurella vaivalla".
"Jos ne vaan eivät niin kalliiksi kävisi", lausui Bob. "Miksi onkin pakko enemmän ahmata ostroneita, kananpaistia, kasvisruokaa, jäätelöä, kahvea ja champagnea kuin jaksaisi, kello yhden- eli kahdentoista aikaan yöllä, jolla ajalla ei kotosalla kukaan järjellinen ihminen vatsaansa rasita semmoisilla? Jos olisi yleinen tapa syödä vankin atria keskiyön aikana en hiiskuisi siitä niin mitään; mutta täytyyhän kuitenkin syödä kolme kertaa päivässä. Ja että laskea viiskymmentä, sata, kaksisataa, jopa kolmesataa dollaria menemään, jotta ystävillemme saattaisimme vatsatautia yösydän atriasta, on huonosti käyttää rahojaan. Vaan jos nyt kerran pidän suuret pidot, pitää meillä olla komeasti kuin muillakin ja seuraus siitä näkyy pitkässä rätingissä, jonka saa kuitata ainoastaan hullutuksista — niin, pahemmista kuin hullutuksista, sillä ystävämme voivat huonommin tuommoisen atrian jälkeen".
"Mutta kaikella tuolla", sanoi Rudolf, "on sentään hyvät puolensakin; se on suureksi, erinomaiseksi hyödyksi meille nuorille lääkäreille. Mitä olisi meillä muuten tekemistä? Ensinnäkin on meillä hoidettavina kaikki ne taudinkohtaukset, joita naisille tulee alavain läninkein ja lyhyitten hihojen kautta, sitte kaikki se kivuloisuus, joka tulee siitä, että kuumassa huoneessa tanssitaan ahtaissa puvuissa, ja kaikki se päänkivistys ja rikotun ruokajärjestyksen seuraus joka syntyy hummerin, kolmen, neljän jäätelön, kuuman kahven, leivosten ynnä muun — sekoituksesta, joka kaikki vaan virkaamme edistää semmoisessa määrässä, että sitä kyllä kannattaa huomioon ottaa."
"Mutta", sanoi vaimoni, "kysymys on, josko ei löydy muita vähemmän kuluttavia, enemmän luonnollisia ja järjellisiä keinoja tuttavuuksien ja ystävyyksien elähyttämiseen ihmisten välillä, kuin isojen pitojen toimeenpano on".
"Niin", lausui Theodor, "sillä pitoja ei pidetäkään sillä tarkoituksella että tutustuisimme niissä naapurilaisiimme. Usein ovat 'pidot' selvään myönnetyt vaan velaksi seuraelämää kohtaan, joka kerta vuodessa maksetaan, että sitte saadaan rauhassa olla. Rouva Bogus, esimerkiksi, elää ainoastaan pitääkseen taloansa kunnossa, kaappinsa lukittuina, hopeakalunsa luettuina ja suljettuina rasiaan, jota ei saa tirkalla auki, ja posliini astiansa rikkomattomassa rauhassa. Hänen 'parhaat kapineensa' ovat niin ihmeteltävällä tarkkuudella talletut, niin monessa kääryssä ja niin kiinni sidottuina, ettei käy laatuun aina välin ottaa niitä ulos piilopaikoistaan, vaan tulee sen tapahtua huolellisesti ja kunnioittavaisesti kertaansa eli kahdesti vuodessa. 'Kaikella muotoa,' lausuu rouva Bogus miehelleen, 'käskekäämme nyt jokainoa ihminen, jotka tunnemme kerrassaan, että sitte heistä pääsemme'. Älä vaan nyt unhoita ketään, jota sitte täytyy päivällisille eli teelle kutsua, Sama se, jos tulevat, taikka ei — kohteliaisuuden velvoitus on täytetty, kun heitä on kutsuttu."
"Noin useimmiten on asianlaita", sanoi vaimoni. "Se on kuin sanoisi naapurilleen: teitä kutsutaan kaikkein muitten tuttavaimme kera jossai määrin uskaltamaan henkenne ja terveytenne, mutta ellette tahdo tulla, niin älkää sitte parjatkokaan ettemme ole vieraanvaraisuutta teille tarjonneet. Tällä pitojen pitämisellä ovat nyt kaikki velkamme maksetut; nyt voimme ovemme sulkea, asettua levollisiksi ja lukon taakse panna hienot posliinimme. Bogus rouva sanoo myötäänsä ettei hän tahtois elää miten rouva Munter, jolla ei koskaan ole talo tyhjänä vieraista — kaksi, kolme aamiaisella yhtenä päivänä, puolen tusinaa toisena päivänä päivällisillä, ja kahdesti viikossa pieniä iltaseuroja. Eihän koskaan voi järjestystä talossa pitää tuolla tapaa, päättää hän, mutta kaikessa tapauksessa on enemmän hyötyä ja hupia rouva Munterin pienissä iltaseuroissa puolen tunnin ajalla, kuin kahdessatoista rouva Bogusen isoissa pidoissa".
"Sentähden", sanoi Theodor, "että rouva Munter todellakin nauttii toisten ihmisten seurasta, ja siksi ovat hänen pienet pidon-tapaisensa, vaikka hän ei ole rikas ja vaikkei hänellä ole vierailleen kallisarvoisia tarjottavia, niin sanoakseni seuraelämän juhlahetkiä, jossa aika kuluu mieluisammin ja jossa solmitaan ystävyyden liittoja enemmän kuin missään muualla. Hän ei kokoa ihmisiä ympärilleen, joilla ei ole vähintäkään huvitusta toisistaan, vaan hän valitsee pienen piirin henkilöitä, jotka todellisesti toistensa seurassa menestyvät, niin että kutsumus on ystävyyden osoitus. Hänellä on useimmiten jotakin vieraittensa huvitukseksi tarjona, soittoa eli runollisuuden lukemista, eli lipas kauniita piirroksia tahi kuvia täynnä —- ei suuria, mutta kyllin vaihtelevaisuuden ja keskustelu-aineiden synnyttämiseksi; ja kun siellä ei koskaan ole ahdinkoa, kuumuutta, kiirettä ja levottomuutta, niin siellä helposti voi syntyä ja jatkaantua yleinen keskustelu, ja hänen luotaan tullaan kotia oikein levähtäneenä ja virvoitettuna. Yksinkertainen iltanen on aina makuisa, ehkei kyllin loistava illan juhlahetkeksi. Kupillinen teetä, leivoksia vadillinen ja jäätelö eivät ehkäise kanssapuhetta eivätkä vatsaa rasita".