"Suuresti erehdytään, jos luullaan tarpeelliseksi nuorten huvitushalua hillitä. Jos sen sijaan koeteltaisiin valvoa ja johtaa sitä huimuutta joka huvituksia etsii, hurjiakin huvituksia, koetettaisiin terveyttä edistäviä keinoja hankkia heille niin se olisi koko yhteiskunnan hyväksi. Jos yleisiä huoneuksia tuommoisiin huvituksiin kustannettaisiin, jos laitettaisiin lastentarhoja, kiikuilla, pallinheitolla, mäenlaskulla ja muulla semmoisella, niin saataisiin korolla rahat kohta takaisin. Jos kouluissa, samoten kuin niihin voimistelunopettaja hankitaan, olisi asetettu myöskin leikkien opettaja, joka opettaisi poikasille terveelliset, hupaiset leikit noiden niskoja taittelevain, usein raakuuksiin ja tappeluihin muuttuvain sijaan, joihin nuoruuden veri kuohuilee, niin semmoiselle opettajalle hyvin kannattaisi maksaa hänen palkkansa.
"Nyt saarnataan ja soditaan noita telmääviä leikkimisiä vastaan, tuota huimuutta koetaan tukehduttaa, joka on sanomattoman väsyttävä, mutta poikasille aivan välttämätön. Lasta voipi niin ankarasti kasvattaa, että siitä tulee vasten sen luontoakin hiljainen ja pelkäävä, mutta varmaan voi otaksua että luontonsa purkaa kahleensa toisaalle. Tupakoida, juoda ja huonoa romania lukea, on paljo pahempaa, kuin juosta ympäri soita ja maita, eli lyödä painia, eli tapella. Mutta nuorukainen, jota huvituksista on estetty ja kahlehdittu, pääsee kerran jutkosta vapaaksi, ja silloin hän ahnailee huvituksia, lienevät mitä laatua tahansa. Usein nähdään poikasten, jotka kotona näyttävät siivoilta ja hiljaisilta, kun omin käsin pääsevät ulos, menettelevät muita hurjemmin. Kotona eivät tohdi tuolia liikuttaa eikä lastuakaan vuolla; pääsevät sitte kerran ankaruuden alta uskaltavat he kaikkeen ryhtyä, eikä löytyne pojankuria, niin ilkeää, johon hän ei ehdi".
"Tuo kaikki voi olla totta", sanoi vaimoni, "mutta millä sitte nuorta väkeä kotona huvitettaisiin?"
"Sitä meidän juuri tulee oppia. Vanhempain tulee aikansa, mukavuutensa, niin rahansakin alttiiksi antaa tähän tarkoitukseen. Heidän tulee joutaa valvomaan lasten leikittelemisiä, heidän tulee oppia kärsimään lasten pienten jalkain kopinaa ja telmäämistä aamusta iltaan saakka, heidän tulee hankkia heille kelkkoja, keinuhevosia, luistimia ja muuta semmoista. Kun lapset kasvavat, nuo uhraukset myöskin kasvavat, mutta ne tulevatkin palkituiksi. Äiti, joka kutsuu nuorta väkeä luokseen lastensa huviksi, antaa heidän kaikessa yksinkertaisuudessa iltahetken tanssia, vanteita heitellä, leskistä juosta, croquetilla olla, eli soudella järvellä y.m., ei ole vaivojaan katuva. Isä, joka poikansa uimaan opettaa; sekä soutamaan, luistelemaan j.n.e., isä, joka kulkee poikansa kanssa kävelemässä ja antaa hänen keiloja heitellä tuttavien kanssa (ilman punssin juomista) on kauan oleva poikansa rakkain kumppali, ja semmoisilla vanhemmilla ei satu usein että heidän poikansa eivät kotosalla olostu, eli huonoissa huvituksissa hakevat ajanviettonsa. — Vaan kun vanhemmat itse eivät kotona olostu, kun isä ei ainoatakaan iltaa saa kuluneeksi pelittä ja äiti on teaterissa eli illallisilla, miten lapset sitten olostuisivat kotona?"
"Mutta vanhempia löytyy, joitten täytyy elatuksekseen niin ahkeroida, etteivät jouda lapsiaan johdattamaan", väitti Bob, "ja lapset tulevat niin aikaisin oman onnensa nojaan jätetyiksi, ettei heidän vaurastumista voi valvoa".
"Ja siinä juuri, minun ajatukseni mukaan, valtio olisi toimeen astuva", sanoin minä, "asettamalla kouluihin leikit oppiaineeksi, niin voin sanoa, ja kustantamalla kasvavalle, työtätekevälle nuorisolle huoneuksia, joissa tuo nuoriso voisi säädyllisesti ja vahingotta ja maksotta — huvitelellaita".
"Vaan me naiset", sanoi Jenny, "emme ainakaan ole niin huvituksien tarpeessa. Työ itsessään on hupi meille".
"Niin, se on kyllä helppo niitten sanoa, joilla on hyvä koti, ja joille työ ei pakosta tule rasittavaksi. Mutta aatteles nuoren iloisen tytön koko päivän istuvan tukalassa, tahkea-ilmaisessa huoneessa määrä tuntiin saakka ommellen. Ilta tulee, ja hänellä on kolmekertaisesti niin suuri halu huvitusta, ja kolmekertaisesti niin suuri tarve huvitusta kuin onnellisempi osaisilla sisarillaan. Mihin hän siis menee? Teateriin ehkä, nuoren miehen seuraamana, yhtä ajattelemattoman kuin hän itse on, ja vähemmin siveellisen; ja sieltä juomien myymälään juomaan lasillisen viiniä, ja sitten yhden vielä, kunnes hän huumautuneena ja ajattelematta mitä hän tekee — menee, mihin? Turmiota kohti".
"Huh! Se oli julmaa!" lausui Jenny, "Täytyy tunnustaani että todellakin olen ansioksi itselleni lukenut sen, että niin vähän pyrin huvituksiin, olostun kotona niin hyvin ja teen niin halusta työtä. Todellakin olen pitänyt itseni moitteettomana nuorena neitosena, mutta sen johdosta mitä isä nyt on lausunut, huomaan selvään että kaikki tulee siitä kun kodissani olen niin onnellinen".
"Aivan niin, lapseni; se joka on onnellinen ei tarvitse huvituksia. Lapsi joka kodissaan on onnellinen, ei hae hupia ulkoa. Vaan koska nyt poikasen onnenkäsitykseen kuuluu melske ja telmääminen, niin on tärkeää että hän sitä saakin. Mutta nyt on tulennos takassa hiilostunut ja nyt lausumme toisillemme hyvää yötä".