Jenny toi huoneeseni kolme ystävätärtään, ja pieni huone ikäänkuin muuttui loistavista olennoista. Lempeät, kodikkaat tyttöseni olivat saaneet ylleen pukuja, jotka tosiaankin olisivat olleet omiaan madame Pompadourille, eli jollekin toiselle epäarvoiselle naiselle Lutviikki XIV eli XV aikakautena. He olivat käherretyt ja puuteroitukin luulen, ja hiuksissaan kantoivat kukkia, hohtokiviä, liehuvia nauhoja, perhosia, kuoriaiseläviä, helmiä ja en tiedä mitä kaikkea, joka kimalteli ja välkkyi jokaisesta liikunnosta; mutta siitä huolimatta olivat he kauniita, raittiita ja kirkassilmäisiä, ja ei voinut kukaan sitä tosiasiaa kieltää, että he olivat ihastuttavia; ja kun ympärilläni lehahtelivat ja katsoivat alas minuun sulouksiensa tenhovoimasta tietävinä — oli Jennyn kysymyksessä vähän uhkaa:
"No, mitä isä nyt meistä pitää?"
"Minä olen ihastuksissa", vastasin minä, heti antautuen.
"Senhän minä sanoin, tytöt, että kunhan isä vaan kerran näkee teidät tanssipuvussa, niin kyllä hänen mielipiteensä muodeista kääntäisimme."
"Pyydän anteeksi, sydänkäpyni; minä olen teihin ihastunut, enkä muoteihin, siinä on juuri eroitus; mutta kaikessa nöyryydessä tunnustan että vaikka nykyistä muotia niin hyvästi edustetaan kuin nyt, en kuitenkaan ole siihen tyytyväinen."
"Oh, mr Crowfield!"
"Niin, en voi sitä auttaa että niin on. Mutta minä väitän ettei tässä ole minua rehellisesti pidetty. Muutamat suloiset tyttöset, tuttavistani viehättävimmät, tulevat säihkyvine silmineen ja sievine olentoineen tänne vanhan, hyvänluontoisen kirjailian luoksi, ja vaativat häntä pitämään muotia kauniina, vaan silti että he itse siinä ovat kauniita — eikö tuo ole rynnäkön tapaista? Rakkaat tytöt, jos teillä olisi sieramissanne siipipari riippumassa ja piikkiäisketaleita aina kyynäspäihin asti, ja jos hiuksenne 'sotanutturaan' solmeisitte päälaelle, kuin Siouxintiaaneilla on, olisitte sittenkin kauniit katsella. Ei ole kysymyskään siitä jos tuossa puvussa olette hyvännäköiset — taikka ei — sillä niin olette. Kysymys on, etteköhän olisi vieläkin kauniimmat puvussa, joka ei olisi niin muotikas, mutta jossa enempi kauneuden-aistia noudatettaisiin. Kyllä sen minä ainakin luulen".
"Kuinka olette häijy!" lausui Kolibri, jonka pientä päätä jonkulainen pilvi kiharoita, kultakappaleita, solkia ja tähtiä ympäröitsi, ja joiden joukossa eräs korea, sininen perhonen oli istutettu juuri hänen otsansa yli, ja jonka päälaelta kiharoita ja yllämainituita koristeita kuin vesiputouksena valui hänen kauniin niskansa yli. "Ja me teitä niin suuressa arvossa pidämme! me olemme suuresti pahoillamme ettette vaateparrestamme pidä!"
"No, herttainen prinsessa, kun teistä pidän enempi kuin muodeistanne, ja en pidä niitä kovin kelvollisina teille — mikä paha se on?"
"Tietysti — karvaat pillerit kätkette makeisiin. Mutta miksi — totta puhuen —- miksi ette pidä muodista?"