"Semmoiseen loppupäätökseen on kveckaripukukin saattanut. Jos käy kveckarinaisten kokouksissa, huomaa jälestäpäin mieleen muistuvan monta kaunista kuvaa kasvoista, monta miellyttävää naista, eikä noita kasottain käytettyjä monivärisiä vaatteita, tekokukkia ja muita kiiltokaluja, jotka tekevät naisista kirjavan kokoelman ja vetävät huomiomme pois kasvoista, joita ne ovat kaunistamassa. Filadelfian naisia on aina pidetty omistavan parhaan kauneudenaistin värien vallitsemisessa, ja tämä tulee luultavasti heidän esivanhempain kveckareiden käyttämästä vaateparresta, joka vaimoille antoi tavaksi värien ja mallien yksinkertaisesti ja sopusuhtaisesti käyttämisen.
"Vakainen mies, joka kirkossa eli mualla, jossa naisia on koossa, istuu katsellen niitä hattuja, jotka häntä ympäröivät, ja suokaa hänelle anteeksi jos hän sydämessään naurahtelee, kysellen josko nuo pienet kapineet ovat aiotut päätä peittämään, varjelemaan eli koristamaan? Ja jos ne ovat jompaan kumpaan tarkoitukseen aiotut — miten sitä voisivat täyttää?
"Minä puolestani, tunnustan ettei mikään minua enemmän kummastuta, kuin nuo eriskummaiset kyhäykset, joita naiset pään päällä kantavat siinä luulossa, että ne ovat kauniita. Eräänä päivänä istui oikealla puolellani sangen kaunis tyttö, jolla oli päässään jotain, joka näytti ruoho- ja olkitukolle, sekä sotkuiselle pitsikäärylle, jossa istui lintu, jonka olisi luullut olleen kissan kynsissä ennenkuin nykyinen omistajatar sai sen. Hänen vieressään istui toinen, jonka korkeasti kohoavalta päälaenlaitokselta, punasesta ja mustasta sametista tehdystä kapineesta helmiä ja hetaleita riippui alas. Eukko, jonka otsa oli jo murheiden piirtämiä täynnä, istui tuossa hatulla, joka oli kypärin kaltainen, suuri tummanpunainen ruusukukka kärvettyneesen, kampaamattomaan tukkaan pistettynä. Jos hän tahtoi korealta näyttää, oli hän tarkoituksen voittanut.
"Ne muodit, jotka sallivat käyttää kaikkea, mitä taivasalla ja maan päällä löytyy, vaativat enemmän kauneuden-aistia ja taitavuutta järjestämisessä kuin mitä tavallinen vaimonpuoli on saanut osakseen. Johdonmukaisesti ne moniväriset kukat, hedelmät, ruohot ja heinät, tähkät, perhoset, linnut ja kuoriaiseläimet, liehuvat nauhat, pitsit ja harsot, joita nyt käytetään ihmeellisimmissä yhdistyksissä ovat yhtä monta sadinta kehkeymättömälle kauneudentunnolle. Seurauksena tästä onkin että harjoitettu silmä huomaa ainoastaan kasottain järjestämättömiä ja epäsuhteellisia värienyhdistelyksiä, ja hän, jota nuo kaikki ovat aiotut kaunistamaan, joutuu ihan epähuomion alaiseksi.
"Hyvän pukemistavan välttämätön ehto on myöskin se, että siinä on totuutta ja todellisuutta. Ihannetaiteiden piirissä on yleiseen tunnustettu perusmiete, että kaiken tulee näyttäytyä siltä kuin se todella on. Niinkuin marmori-teko marmorin sijasta, eli maali joka puun suonittaa muka, on rakennustaiteessa hyljätty viekkaus, niin valhe-kalleukset ja koristeet osoittavat huonoa aistia; sama on puuteroittamisen, maalaamisen ja kaikenlaisen valhetukan kanssa. Niin uskallan sekä ajatella että ajatukseni lausua, sukupolven kuullen, josta ei yksi kahdestakymmenestä omaa tukkaansa kanna, että Rosa Bonheurin lyhyeksi leikatut suortuvat ovat kauniimmat ja mieluisemmat nähdä, kuin nuo taideteokset, joita valmistellaan kiehkuroista, valleista oravanhännistä ja karviais-pensaita eli mitä kaikkea ne laitokset muodoltaan lienevät, jotka meidän päivinä, peruukkimestarin taideahjosta esiintuodaan".
"Oi, mr Crowfield! nyt yhdellä iskulla tapaisitte meihin jokaiseen", huusivat useat äänet.
"Sen tiedän, tytöt, sen tiedän. Ja samalla väitän ettette ole itseänne kohtaan rehellisiä. Lyhyet, omat suortuvanne, joita kymmenessä minuutissa selvittäisi ja silittäisi, kaunistaisi teitä paljo enemmän kuin nuo korkeat pyramiidit, joita tuntikaudet saa asettaa, jos mieli saada ne pysymään niin etteivät 'paikkailemiset' näy, ja joita päälliseksi saatte päänkivistystä kärsiä. Minä sanoin lyhyet suortuvanne — katsoakseni asiaa huonoimmalta kannalta — mutta teillä on usealla pitkät ja kauniit hiukset, joita voisi laittaa monella somalla tavalla, jos ette luulisi itseänne velvoitetuiksi noudattamaan muukalaista mallia".
"Ja onko se sitten niin pakollista että jokaisen tulee olla kuin marjat toistensa kaltaiset? Luonnosta on monta aaltoilevaa eli kähertyvää tukkaa. Ne noudattakoot siinä luonnon taivutusta. Mutta toisille luonto on lahjoittanut sileät ja pehmoiset suortuvat ja heillä on kähertäminen ja kiertäminen vain petosta. Voi olla että se heitä kaunistaa; mutta eikö löydy kuin yhdenlaatuista kauneutta? Ja eiköhän ihanuutensa herättäisi suurempaa mielihyvää kun käyttäisivät tapaa ja muotoa, jonka luonto heille alkujaan aikoi?
"Ehkä voi näyttää siltä, että tässä kovin kauan olen viipynyt hattujen ja päälaitoksien moittimisessa, mutta, kumma kyllä, muoti raivoaa enin itse järjen pesäpaikan, pään kanssa, ja sitäpaitsi on se osa puvusta, joka kasvoja, joista sielun mielenilmaukset ilmitulevat, ympäröitsee, ensimäinen ja tärkein.
"Mutta ylimalkain koko puvun pitää totuutta ja todellisuutta edustaa. Villainen kangas pelunoista ja tummanväristä vaatelajia on siis parempi kuin semmoinen, joka silkiltä näyttää, ja jolla siis ei ole todellinen arvo, ainoastaan kiilloitus. Halpanen valkea läninki hienosta patisti-kankaasta tehty, jota saattaa pestä ja joka pesun jälkeen taas on kuin uusi, on etuisampi ja miellyttävämpi kuin harso- ja gazivaatteet, niin kutsutulla kulta- ja hopealankakudoksilla, joka kerta päällä pidettyä on nuutuneen näköinen. Koristelematon olkihattu, kirkasvärisellä nauhalla soristettu on paljo parempi vaalistuneiden höyhenien ja kukkien peittämää.