— Voi, Kris, minkätähden näin minua masennat?
— Minähän koetan tukea sinua, Emilia. Minä auon silmäsi vaaraa näkemään voidaksesi sitä karttaa. Juho ansaitsee riittävästi; hänen ei ole pakko iäksensä tälle paikkakunnalle hautautua. Käytä vaikutusvaltaasi heidän tavallaan — joka päivä, joka hetki hellittämättä — saadaksesi hänet muuttamaan muuanne. Elä aina väisty ja myönny. Elä kuvittele olevasi tyytyväinen oleviin oloihin; elä salli hänen päivä päivältä ja hetki hetkeltä vajota vanhaan elottomaan, kylmään tapaansa eläkä tukahuta omaa iloista, suoraa, reipasta mieltäsi! Kunnioita omaa luontoasi ja anna sen vaikuttaa! Puhu Juholle; voita hänet puolellesi; käytä kaikkia naisen aseita estääksesi häntä uudestaan sulkeutumasta tukahuttamisen linnoitukseen, jonne nääntymästä sinä hänet päästit. Vastusta anoppisi inhottavaa oppia, etteivät puolisot tarvitse mitään ulkonaisia rakkauden osotuksia. Selitä salattu lämpö arvottomaksi. Todista, ettei ole kylliksi olla vaimo — että vuosikausia sitten sanotut sanat eivät riitä läpi elämän, että rakkaus samoin kuin teidän jalavannekkin tarvitsee uusia lehtiä joka elämän kesäksi, uusia oksia yhä laajemmalle levitäksensä ja uusia kukkasia elonmerkiksi.
— Voi, Kris! Minä olen kuullut, ettei ole sen varmempaa keinoa menettää rakkautta kuin vaativaisuus ja etteivät naisen nuhteet sitä milloinkaan voita eivätkä pysytä.
— Totta kuin evankeliumi, Emmi. Enhän minä puhukkaan nuhteista, en liiallisista, itsekkäistä vaatimuksista enkä pahasta tuulesta — eihän sinusta olisi siihen, vaikka tahtoisitkin, siskokulta! Ei, minä puhun nyt suurimmasta velvollisuudestamme ystäviämme kohtaan, jaloimmasta, pyhimmästä velvollisuudestamme — koettaa säilyttää heidän oma jaloutensa ja hyvyytensä puhtaana ja kirkkaana. Ajattelematon, vaistomainen, ymmärtämätön rakkaus ja kieltäytyminen, jota moni vaimo miehellensä ja lapsillensa osottaa, ei häntä ainakaan ylennä eikä kohota. Sinusta voi ehkä tulla pyhimys kieltäytymisesi takia, mutta luuletko sitä tulevan miehestäsi ja lapsistasi sen tautta, että he korvaamatta käyttävät uhrautumisesi hyväkseen? Jos sallimme ystävämme muuttua kylmiksi ja itsekkäiksi ja vaativiksi, niin rakkautemme ei ole aitorakkautta eikä ystävyytemme todellista. Jokainen kunnon mies oppii pian erottamaan hellän nuhteen, — jonka vaimo lausuu rakkaudesta häneen, ollen arka hänen kunniastaan tai huolehtien hänen siveellistä kehitystään — siitä jonnijoutavasta nurkumisesta ja marinasta, joka on aiheutunut hänen omista itsekkäistä toiveistaan. Sinun on syysi, jos miehesi sinun huolimattomuutesi tähden — ellet tee voitavaasi — taantuu entiseen kylmyyteensä, joka jo on häneltä niin paljon kaunista ja jaloa riistänyt. Sellainen kuollut, kuiva elämä on yhtä vähän kristillistä kuin se on miellyttävääkin; ja hyvänä kristittynä, joka on urhoollisesti luvannut taistella Kristuksen lippua seuraten, täytyy sinun uskaliaasti ryhtyä taisteluun sellaista perheen antikristusta vastaan, vaikka se esiytyykin erinomaisen pyhyyden ja kieltäytymisen naamariin puettuna. Muistahan, siskoseni, että Mestarin perhepiirissä oli ulkonaisestikin rakkaudenosotteensa yhtä hyvin kuin sisällinen elämänsä. Rakkain opetuslapsi nojasi hänen rintaansa vasten eikä pettäjä olisi voinut häntä suudella, jollei sellainen tervehtimistapa olisi heidän keskensä ollut tavallista.
— Olen oikein iloinen, sanoi Emilia, että olet minulle näin puhunut, sillä tunnen itseni ikäänkuin voimakkaammaksi. Nyt ei tunnu minusta enää ollenkaan itsekkäältä pyytää Juholta sitä, joka on hyvää ja hyödyllistä hänelle itselleenkin. Päivän selvää on, että minun pitää tehdä, mikä on parasta hänelle.
Kun Emmille siten oikea kieltäymistapa selvisi, oli hänestä tiekin tarkemmin viitoitettu, ja niinhän se on monelle muullekkin vaimolle käynyt. Antaapa heidän vain pitää marttyyriutena oman tahtonsa kuuluville saamista kaikissa oikeissa ja hyvissä asioissa, kyllä he eivät jätä sitä silloin käyttämättä.
Mutta huolimatta sen iltaisesta kaunopuheliaisuudestani rakennettiin talo ennen katsotulle paikalle ja tuomari Evansin jalavain varjossa jatkettiin elämää entiseen tapaan ikäänkuin en olisikkaan sitä vastustanut. Emmillä oli kaksi sievää, reipasta poikaa, mutta itse hän heikkoni heikkonemistaan. Ja mitä tehen voimat vähenivät, sitä tehen täytyi anopin ja natojen talouteen tarttua eivätkä he jättäneetkään vaikutustaan käyttämättä, vaan hallitsivat taloa ja kasvattivat lapsia.
Viimeinkin sanoin Juholle suoraan, että ilma oli liian tukahuttava hänen vaimolleen, joka sekä hänelle että toisillekkin oli kaikki kaikissa. Ja silloin päätettiin viedä päätä päälle tuuma, jota jo kauvan oli puhuttu ja aiottu, vaan jota vanhukset aina olivat vastustaneet.
Juho osti kauniin huvilan meidän läheisyydestä ja muutti sinne vaimoineen ja poikineen. Ilman ja ympäristön muutos virkisti ihmeellisesti ja niin toteutuivat ennustukseni. Vuoden kuluttua oli Emilia yhtä terve, reipas ja iloinen kuin ennenkin. Huolellisena emäntänä hän itse hoiti taloutensa, oli poikainsa iloisin leikkitoveri ja miehensä hellä valtijas niinkuin muinoin kihloissa ollessaankin. Tunteiden tukahuttamisen painajainen loittoni ja Juho oli vapautuneena miltei yhtä vilkas kuin kuka hyvänsä meistä. Hän oli, arveli Emmi, kääntänyt oikean puolen näkyviin ja kaikki me sen kaunista kuosia ihailimme. — Sen pituinen se.
Jos nyt puheena olleen sovitamme käytäntöön, niin mielestämme elämän velvollisuudet voi jakaa kahteen pääosaan: avomielisyyden velvollisuuteen ja tukahuttaniisen velvollisuuteen. Rakkaus, ilo, toivo, usko ja myötätuntoisuus kuuluvat avomielisyyden velvollisuuteen; viha, kateus, panettelu, ilkeys, kosto ja muut rakkaudettomat mielen ilmaukset kuuluvat tukahuttamisen velvollisuuteen.