Niinkuin olemme jo huomauttaneet, ovat nämä pienet ketut muutoin totisten ja hyväin kristittyjen helmasyntejä. Sellaiset ihmiset ovat vapautuneet törkeistä synneistä, jommoisia ovat varkaus, valhe ja murha. Mainittuja pieniä helmasyntejä pidetään tavallisesti liian vähäpätöisinä saarnastuolista käsiteltäviksi. Mutta ne ovat pienoisten, punaisten hämähäkkien laisia, joita paljaalla silmällä on vaikea kasvista erottaa. Mutta ne ilmaisevat olemassa-olonsa siten, että terveeltä ja vihreältä näyttävä lehti toisensa perästä kuihtuu ja varisee.
Minulla on taas mielessäni eräs uusi pikku kettu, joka on hyvin toimelias hävittämään kotoisen onnen viinitarhaa ja joka siinä toimittaa enemmän kuin luulisikkaan.
Vaikea on ollut keksiä sille sopivaa nimeä; lopuksi valitsin itsepäisyyden, vaikka sitä yhtä hyvin voisi sanoa omavaltaisuudeksi.
Tämä virhe, niinkuin moni muukin, on ainoastaan hyvin tarpeellisen ja kiitettävän ominaisuuden liioittelua. Luonteenlujuus on annettu ihmiselämän perustaksi. Ilman sitä ei koskaan voisi mitään toimittaa; kaikki inhimilliset aikeet olisivat häilyviä kuin vesi viettävällä pinnalla. Jokaisessa suhteellisesti muodostuneessa luonteessa täytyy olla kestävyyttä, tahdonlujuutta, ja että ihminen voisi kehittää niin välttämätöntä ominaisuutta, on se hänellä vaistona luonteessaan.
Tämä vaisto on ihmisellä siis yhteinen eläinten kanssa. Eläinten päättäväisyys on luontainen voima, joka ilmautuu eri tavalla eri eläimissä. Verikoiran itsepäisyys, kun se pitää kiinni vastustajaansa, muulin uppiniskaisuus, kun se lyönneistä ja uhkauksista välittämättä seisattuu, ovat suoranaisen eläimellisen ominaisuuden sattuvia esimerkkejä. Samaa ominaisuutta on ihmisessäkin ja se muodostaa sen sankarillisen lujuuden ja kestävyyden perustuksen, joka yksin voi toteuttaa elämän suuria ja jaloja aikeita.
Se virhe, josta puhumme, saa alkunsa mainittujen ominaisuuksien vapaasta ja hillitsemättömästä kehityksestä, siitä vaistomaisesta kestävyydestä, jota ei järki eikä omatunto ohjaa. Sanalla sanoen, se on itsepäisyys, joka huolimatta kaikesta noudattaa omaa tahtoaan. Tätä eläimellistä vaistoa tarkoitammekin itsepäisyydellä, ja juuri sen tähden, että se on vaisto, on se niin paljon ikävyyttä saanut aikaan kotielämässä.
Kauniissa, uudessa rakennuksessa kummulla on nuorella pariskunnalla paljo hauskaa touhua, joka muutoin ulkonaisesti onnellisissa oloissa seuraa kodin perustamista. Puuseppä, verhoilija ja muut käsityöläiset ovat ahkerassa toimessa, täyttäen heidän käskyjään. Itse he tyytyväisinä vain määräilevät ja järjestelevät, mihin mikin heidän kauniista ja mukavista huonekaluistansa asetetaan.
Hero ja Leander ovat oikein kelpo ihmisiä, jotka asianmukaisessa järjestyksessä ovat käyneet kaikki ne kehitysasteet, jotka nykyisessä yhteiskunnassa muodostavat avioliiton johdannon. He ovat kahden vuoden ajalla melkein joka päivä kirjoitelleet toisilleen ja alkaneet kirjeensä sanalla: "Rakkaani" ja lopettaneet sanalla: "Omasi" j.n.e. He ovat lähettäneet toisilleen kukkasia, sormuksia ja hiuskiehkuroita, he ovat povellaan säilyttäneet toistensa valokuvia, he ovat kuluttaneet tunnin toisensa perästä puhelemalla kaikesta maan ja taivaan välillä. He ovat järkähtämättömästi vakuutettuja, ettei kellään ole ollut sellaista sielujen sopusointua, sellaista mielipiteiden yhtäläisyyttä, sellaista oikeaa, järkevää ja vankkaa perustusta molemminpuoliselle rakkaudelle ja kunnioitukselle kuin heillä.
Mutta asian laita on kumminkin sellainen, että ihmiset voivat olla ihan yksimielisiä, myötätuntoisia kaikessa, jotka koskee heidän henkisä harrastuksiaan. He saattavat pitää samoista kirjoista, samoista kirjailijoista, heillä on samat periaatteet ja sama uskonnollinen katsantokanta. Mutta siitä huolimatta voi hyvin helposti tapahtua, että he jokapäiväisessä yhteiselämässä alinomaa huomaavat toisissaan poikkitelaista ja aina olevansa eri mieltä, niin pian kun on puheena arkielämän pikku harrastukset ja toimet. Se johtuu aivan yksinkertaisesti siitä, että jokaisella henkilöllä on omat tapansa ja omituisuutensa, omat persoonalliset mieltymyksensä, joilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa ja joita harvoin kristinuskon valossa tarkastetaan — mutta jotka kuitenkin ovat olemassa, riippuen kunkin yksilöllisestä mielenlaadusta ja luonteen ominaisuuksista.
Oletetaanpa, että tikka kosii rastasta, saa myöntävän vastauksen ja menee naimisiin. Kihlausaikana he kenties useinkin ovat keskustelleet onnesta saada vapaasti, kevein linnunsiivin leijailla sinertävässä kesäilmassa. Herra Tikka on ollut itse nöyryys ja hurmautuneena kuunnellut neiti Rastaan ihastuttavia liverryksiä, jotka ovat niin paljoa ihanammat hänen omaa vähäpätöistä ääntänsä.