Mutta naimisiin mentyä alkoi uusi aika ja uudet velvollisuudet. Ensiksi oli pesä rakennettava. Herra Tikka on vahvasti vakuutettu, että puun kolo on ainoa mahdollinen asuinpaikka. Hänen vaimonsa puolestaan selittää päättäväisesti, että hän siellä vallan varmasti sairastuisi ikävästä ja kuukauden kuluttua kuolisi. Hän ei ole ikinä kuullut puhuttavankaan muusta asuinpaikasta kuin pienestä pesäsestä, joka keveästi kiikkuu lehtevän puun oksalla. Herra Tikka sanoo saavansa vettä aivoihinsa ennen syksyä, jos hänen pitäisi asua niin epävarmassa ja heiluvassa pesässä, aivanhan hän tulisi merikipeäksi kuivalla maalla, — ei, pesänteko sinne ei tule kysymykseenkään.
Vaimon mielestä ei mies enää rakasta häntä, sillä muuten hän ei mitenkään voisi sulkea häntä pimeään ja lahoon puunkoloon.
Mies puolestaan on yhtä varma, että vaimo ei häntä rakasta, sillä muuten hän ei katkeroittaisi hänen elämäänsä vaatiessaan häntä ilmassa heilumaan ja huojumaan.
Kumpikin pysyy itsepäisesti mielipiteessään. Ja mitenkäpä toinen kykenisi toiselle vakuuttamaan, että juuri hän on oikeassa? Luonto tietää sen ja kotirauhan säilyttämiseksi siivekkäiden maailmassa se ei sallikkaan tikkain mennä naimisiin rastasten kanssa.
Mutta ihmisten keskuudessa sitä vastoin tapahtuu varsin usein, että miehet ja naiset, jotka mielipiteidensä ja tapojensa puolesta ovat yhtä erilaisia kuin tikat ja rastaat, kihlautuvat ja menevät naimisiin ja alkavat laatia pesää. Heidän ennakkoluulonsa ja mielipiteensä ovat yhtä piintyneet ja yhtä mahdottomat järkiperäisesti puolustaa kuin tikan rakkaus pesään puunkolossa tai rastaan mieltymys keinuvaan kotiin.
Hero ja Leander, jotka parhaillaan järjestävät uutta kotiaan, ovat siitä tuoreena esimerkkinä. He ovat molemmat olleet vanhempainsa ainoat lapset; kumpaakin on ympäristössään ihailtu mitä erinomaisimman kauneudenaistin esikuvana. Molemmilla on siis hyvin jyrkät mielipiteet, joita he ovat tottuneet luulemaan erehtymättömiksi ja kaikessa ratkaiseviksi. He kunnioittavat ja rakastavat toisiaan todellisesti ja syvästi, ja siihen onkin heillä syytä, sillä he ovat erittäin yksimieliset elämän vakavissa kysymyksissä. Molemmat ovat jalomieliset ja lämminsydämmiset; molemmilla on kehittynyt ymmärrys ja kehittynyt kauneuden aisti; molemmat ovat läpeensä uskonnollisia.
Mutta kumminkin, siitä huolimatta, saatan kertoa teille, että he avioliittonsa ensi vuotena elivät säännöllisesti sotakannalla.
Niin, nämä molemmat nuoret, hyväntahtoiset ihmiset, jotka todella rakastivat toisiaan niin lämpimästi ja rehellisesti, eivät kuitenkaan voineet alkaa ystävällistä yhteiselämää joutumatta käymistilaan, samallaiseen, joka syntyy hapon ja suutalipeän sekotuksesta. Eikä ole helppo ratkaista, kummassako — hapossako vai suutalipeässä — on suurempi syy, koska molemmat alallaan ovat parasta laatua.
Mitä Heroon ja Leanderiin tulee, on käymisen syy päivänselvä. Molemmat ovat nimittäin varmasti vakuutettuja oman kauneudenaistinsa pätevyydestä ja pitävät kodin hauskuudelle ja menestykselle välttämättömänä, että siellä kaikki järjestetään juuri sillä tavalla kuin hänen mielestään on sopivinta. Yksinkertaisimmassakin asiassa on heillä kummallakin oma määrätty mielipiteensä ja sitkeästi he koettavat saada sitä voitolle, ikäänkuin se olisi heidän elinkysymyksensä. Vähäpätöisimmissäkin pikku seikoissa tietävät he säntilleen, kuinka he tahtovat eivätkä voi mielipiteestään luopua hiuskarvan vertaakaan.
Tänä aamuna esimerkiksi aurinko säteilee ystävällisesti heidän uuteen kotiinsa. Nuori rouva liikkuu miellyttävässä aamupuvussaan ja helmillä ommelluissa jalkineissaan monien matkalaukkujen ja kirstujen keskellä verannalla. Nuori aviomies taas iloissaan saavuttamastansa onnesta tuskin sallii hänen käyttää siroja jalkojaan, vaan käyttää kaikenmoisia pikku esteitä hyväkseen saadakseen nostaa häntä ja kantaa riemuiten uuteen asuntoon.