Moittiminen.
Tämä on erittäin arvossa pidetty pikku eläin, jonka moni ihminen antaa mielin määrin juoksennella kodin viinipuissa, kuvitellen sen edistävän rypäleiden kasvamista ja olevan paraimman järjestyksen valvojan viinitarhassa.
Voimme epäilemättä yleiskelpoisena sääntönä määritellä, ettei kukaan pidä siitä, jotta hänessä virheitä huomataan, vaan jokainen sitä vastoin on valmis keksimään virheitä toisissa, niin pian kun ei vain mene hänen mieltänsä myöten.
Vai eikö niin, kunnioitettu lukija, että on hupaista ja oikein helpottaa moittia sitä, joka sinua ei miellytä?
Tämä seikka näyttää ensi silmäyksellä poikkeukselta luonnon järjestyksestä. Tavallisestihan me olemme luontuneet sellaisiksi, että se, joka meistä on mieluista tehdä, on lähimmäisestäkin mieluista antaa meidän tehdä. Hauska on antaa ja hauska ottaa vastaan. Hauskaa on rakastaa ja hauska olla toisen rakastettu, hauskaa on ihailla, hauskaa olla toisen ihailema. Hauskaa on moittiakkin, vaan hauskaa ei ole, kuin toiset meitä moittivat. Sitä paitsi juuri ne ihmiset, joita arkaluontoisuus helpoimmin viettelee moittimaan, kaikkein vähimmin itse moitetta sietävät. He nostavat raskaita ja kiusallisia taakkoja toisten hartioille, vaan itse eivät siedä pienimmänkään moitteen sanan hipaisua.
Vaikeata tässä kohden on se, että meidän elämässämme on paljo muutosta kaipaavia seikkoja; ja tarvittavain muutosten aikaansaamiseksi on välttämätöntä puhua niistä ihmisille, joiden on se toimeen pantava. Se avaa moitteen oven seppo selälleen muutoin hyväntahtoisille ihmisille ja vapauttaa heidän omantuntonsa sälyttämällä lähimmäisten niskoille kaikki koetut ikävyydet. Perheen isä ja äiti ovat moittijoita "viran puolesta". Ja jokaisen yksityisen valitukset kodin piirissä virtaavat takaisin heihin, kunnes usein lakkaamattomain valitusten usva muuttaa kodin koko ilman kylmäksi ja rasittavaksi. Sellainen sumu on hyvin vahingollista viinirypäleille ja turmelee monta kaunista terttusta.
Entusius rakastuu Hermioneen, koska hänen olennossaan on jotain haaveellista ja raikasta — henkevää. Runollisissa haaveiluissaan hän vertaa häntä kuutamon vienoon valoon, kesäisen pilven hattaraan, ja hän rupeaa heti häntä miltei jumaloimaan, joka on niin tavallista ennen avioliittoa. Hän vakuuttaa Hermionen olevan liian hyvän tähän maailmaan, liian hennon ja sievän tavallisiin maallisiin askareihin; hänen pitäisi kulkea vaan ruusuisia polkuja, nukkua pilviuntuvilla; ei milloinkaan vuodattaa ainoatakaan kyyneltä, ei rasittua eikä huolehtia, vaan elää aina erillään jossain kirkkaassa, raikkaassa avaruudessa, hänen suloisuutensa arvoisessa. Sellaista ja monta muuta yhtä mieletöntä Entusius peruuttamatta kuiskaa hänen korvaansa hurmaavina kuutamoiltoina kävellessä tai ihanilla veneretkillä ja suotakoon anteeksi, jos ymmärtäväinenkin tyttö lopuksi kuvittelee jotain siitä todeksi.
Seuraa sitten avioliitto — ja silloin Entusius osotaikse hyvin vaativaksi kahvistansa, tulee hyvin tyytymättömäksi, jollei ruoka ole valmista kellon lyönnilleen eikä siedä muunlaista pöydän kattamista kuin äskettäin kuolleen, erinomaisen oivallisen äitinsä tapaista, jonka kuvan hänen muistinsa on ympäröinyt pyhimyksen loisteella. Samoin hän vaatii, että talon pitää jokikinen hetki olla mallikelpoisessa järjestyksessä. Kuitenkaan ei hänelle mieleenkään vilahda hankkia tottunut taloudenhoitaja. Parin tottumattoman palvelijan täytyy toimittaa kaikki saman enkelin johdolla, jonka pitäisi kulkea vain ruusuista polkua, nukkua pilviuntuvilla ja jota ei mikään maallinen huoltaminen saisi rasittaa. Ei ole Entusiuksen mieleen milloinkaan juolahtanut sekään, että aviomiehen velvollisuuksiin kuuluu kaikessa hiljaisuudessa painaa pahkaansa pienet persoonalliset ikävyydet. Auliisti hän henkensä antaisi Hermionen puolesta — onpa hän usein kihlausajan huumauksessa ehdottamalla sen tapaista ehdottanutkin, vaikkei sitä tietysti kukaan vaatinut eikä se mitään olisi hyödyttänyt. Sen aikuiset hehkuvat keskustelut ovat väistyneet seuraavantapaisten tieltä:
— Rakas Hermione, tämä tee on savulle. Etkö sinä voi saada Hannaa keittämään sitä kunnollisesti?
— Voi hyvänen aika, olen minä koettanut, vaan hän ei tee niinkuin käsken.