Vain katse, ilme kasvojen ja sana kylmä, vihainen — oi lempi, kestit myrskysäät, vaan nyt sä voimattomaks' jäät. Kun sana tyly synnyttää taas toisen — juopa leviää. On katse kylmä silmän sen, mi ennen suli lempehen, ja ääni kolkko, soinnuton kuin ruostunehen kantelon. Oi, kuinka toisin onkaan nyt, on jääksi rinta kylmennyt, nyt lemmen ruusut raukeaa ja halla henkii kuolemaa. Näin särkyi välit sydänten, mi lempi liitti yhtehen, ne ovat asti kuolemaan taakkana toisillensa vaan.
V.
Suvaitsemattomuus.
— Mistä sinä nyt tällä kertaa aiot puhua, isä?
— Aion pitää esitelmän suvaitsemattomuudesta.
— Uskonnollisestako?
— En; kotoisesta suvaitsemattomuudesta, perhe-elämän ja kasvatuksen suvaitsemattomuudesta, muutamasta niistä pikku synneistä, joista paraillaan luennoitsen — eräästä "pikku ketusta".
Ihmiset yleensä pitävät uskonnollista suvaitsemattomuutta ainoana suvaitsemattomuutena inhimillisessä elämässä. Mutta uskonnollinen suvaitsemattomuus on vain ihmisluonnon synnynnäisen, voimakkaan, jäytävän suvaitsemattomuuden pikkunen oksa.
Lääkärit ovat ihan yhtä suvaitsemattomia kuin jumaluusoppineet. Heillä tosin ei ole milloinkaan ollut valtaa polttaa ihmisiä roviolla lääketieteellisten erehdysten takia, mutta totta tosiaan heiltä ei ole halua siihen puuttunut. Valtiomiehet ovat suvaitsemattomia. Viisaustieteilijät ovat suvaitsemattomia, varsinkin ne, jotka mielipiteiltään ovat olevinaan vapaamielisiä. Maalaajat ja kuvanveistäjät ovat suvaitsemattomia. Ja emännät ovat suvaitsemattomia; katkerasti ja pisteliäästi he muistuttavat jokaisesta seikasta, mikä heidän mielestään poikkeaa ainoasta oikeasta kodin järjestyksestä.
Rouva Säntillinen istuu kotoisella alttarillaan ja veisaa valitusvirsiään uudenaikaisen taloudenhoidon huonontumisesta — aivan samoin kuin tohtori Pysyvä päivittelee vanhasta uskosta luopumista.