— Elkää puhukokkaan tyynynpäällisistä, joita ei ole katettu, sanoo rouva Säntillinen. Se ei ole siistiä, vaan on huolimatonta. En minä tahdo talooni syöpäläisiä enkä semmoisisia tyynynpäällisiä.
— Mutta, uskaltaa huomauttaa nuori perheenäiti, jolla on semmoiset "huolimattomasti" ommellut tyynynpäälliset, emmeköhän kuitenkin voisi vähääkään luopua muutamista vanhoista, perityistä tavoistamme? Onko sitten niin ihan vältämätöntä laittaa kaikki niin täydellisesti ja säntillisesti — ommella hihansuut kahteen kertaan, kattaa joka ommel, laskea rihmat joka poimussa ja määrätystä kohti neulalla pistää? Tietysti ommel siten tulee kaunis; mutta jos nainen, jolla on pienet lapset ja pienet tulot, ompelisi kaikki niin mallikelpoisesti, niin viimein hän ompeluksensa ääreen nääntyisi. Eiköhän sittenkin ole parempi hänelle liikkua hiukan ulkoilmassa eikä olla niin turhan tarkka ompeleissaan?
— Elkää puhuko minulle liikkeestä ja raittiista ilmasta! Mitä luulette isoäitini tehneen? Hän hoiti talonsa, ompeli itselleen ja lapsille, vieläpä isoisän hienopoimuiset paidatkin ja paljon muuta sen lisäksi, ja tarpeeksi hänellä oli liikettä kaikessa tapauksessa, se on varma. Mutta meidän aikamme naiset ovat kurjia, oikukkaita raukkoja.
— Mutta, hyvä rouva, virkkaa taas nuori emäntä, katsokaahan vain tuota Evansin rouva-raukkaa tässä vastapäätä, — niin kuihtunut ja kahdeksan lasta.
— Huono perheenäiti, vastaa rouva Säntillinen. Jos hän nousisi kello viideltä vuodet läpeensä niinkuin minä, niin ennättäisi hän tehdä kaikki aikanansa ja olisi toista verta terveempi kuin nyt,
— Mutta, hyvä rouva, rouva Evans on niin kivuloinen ja hermostunut.
— Hermostunut! Elkää sitä sanaa tämän koommin mainitko! Joka nainen on nyt muka hermostunut. Hän ei tietystikään voi nousta aikaisemmin aamusilla, koska hän on hermostunut. Hän ei voi ommella säntillisesti, koska hän on hermostunut. Minäkin olisin yhtä hermostunut, jos hänen tavallaan itseäni hemmottelisin. Mutta minä nousen aikaiseen aamusilla, kävelen ennen aamiaista tunnin raittiissa ilmassa ja palaan kotiin reippaana ja pirteänä. Minä ompelen kaikki itse säntillisesti ja siksi onkin ommel semmoinen kuin sen olla pitää. Minä ompelen aina itse mieheni ja poikaini paidat ja luulenpa niiden olevan paitain tavalla ommellut — ja silti on minulla hyvää aikaa käydä kylässä, ostoksilla, hoitaa taloutta ja vastuuttaa vieraita. Järjestystä ja ymmärrystä sitä tarvitaan.
— Minun täytyy todellakin tunnustaa teidän ennättävän ihmeteltävän paljon. Mutta sanokaapas, ettekö toisinaan ole hyvin väsynyt?
— En juuri usein. Joulun edellä viime vuonna olin sentään uuten uupunut, mutta silloin olinkin leiponut kahdeksantoista piirakkaa ja kymmenen lajia kahvileipiä ja kaikki samana päivänä. Vaan en minä silti kesken jättänyt. Sanoin miehelleni, että taitaisippa tehdä hyvää pistäytyä pääkaupungissa, ja niin teimmekin. Rouva Evans olisi kai minun sijassani kuvitellut olevansa sairas ja kuukauden tilassa virunut.
— Mutta, hyvä rouva Säntillinen, kun äiti saa yökaudet valvoa lasten itkulta…