— Tarpeetontahan on lasten kirkua. Minun lapseni eivät itkeneet milloinkaan, sillä minä hoidin niitä oikealla tavalla alusta alkaen. Niinhän sitä olisi minunkin pitänyt yöt lapsia kanneksia kuin rouva Evansinkin, jos en olisi varaani pitänyt. Minä herätin heidät kymmenen aikaan, syötin, hoidin ja vaalin eikä minulla ollut niistä sen enempää vaivaa, ennenkun seuraavana aamuna. En ole ainoatakaan yötä pienteni tähden valvonut.
— Ettekö edes hammasten saantiaikana?
— En ikinä; siihenkin neuvon tiesin. Itse minä niiden ikenet auoin ja sillä oli siitä pahasta päästy. Kaikki riippuu siitä, miten osaa tehtäviään hoitaa. Itse minä ne vieroitinkin jokainoan eikä siinä sen kummempaa ollut.
— Te olette todellakin ihmeteltävä perheenäiti; mutta kaikkia lapsia ei voisi sillä tavalla hoitaa.
— Sitä en usko kuuna kullan valkeana. Työ on vain aina oikealla tavalla tehtävä. Tokihan sen minä tietänen, jolla on ollut kahdeksan lasta hoidettavana ja kasvatettavana.
— Mutta varsinkin yksi Evansin lapsista on vaikea hoidettava, vaikeampi kuin yhteensä teidän kaikki kahdeksan. Hän huutaa joka yö ja aina täytyy jonkun häntä kantaa. Kaikki hoitajat väsyvät ja rouva-raukka on sen vuoksi myötäänsä kipeänä.
— Pakkokos on olla. Käyttäköön vähän ymmärrystään ja toimikoon viisaasti. Jos minäkin olisin sillä lailla lapsiani kanneskellut, niin kovin olisi elämä tuskalliseksi tullut; mutta minä aloitin oikealla tavalla. Minä päätin, että heidän täytyy maata hiljaa, ja hiljaa he makasivat. Jos he joskus huusivat, niin en milloinkaan sytyttänyt kynttilää enkä nostanut heitä vuoteelta, en ollut tietävinänikään, ja siihen he hetkisen kuluttua nukkuivat. Lapset huomaavat hyvin pian, saavatko ne huutamalla tahtonsa täytetyksi vai eivät. Jos saavat, ei huudosta milloinkaan loppua tule, jolleivät, niin oppivat olemaan hiljaa. Juonissaan he vain huutavat. Jollen heitä muuten saanut vaikenemaan, niin annoin heidän maistaa koivurieskaa, ja se auttoi.
— Mutta, hyvä rouva Säntillinen, te olette terve ja reipas, ja niin ovat lapsennekkin.
— Hauskapa olisi tietää, eikö Evansinkin lapsi ole terve? Tietysti se on suuri lapsi, joka kasvaa ja varttuu ja lihoo niinkuin kaikki muutkin lapset. Ette tarvitse väittääkkään syyksi muuta kuin että lapsi on juonikko ja äiti häntä hemmottelee.
Asian laita on semmoinen, että rouva Säntillistä pidetään paikkakunnallaan ihmeteltävänä naisena ja perheenäidin esikuvana. Hänen leipänsä on aina hyvästi paistettu; hänen turkiksiaan ei milloinkaan koi turmele; hänen mattonsa eivät milloinkaan vaalistu; hänen hillansa eivät milloinkaan rupee käymään; hänen palvelijansa eivät milloinkaan laiminlyö töitään; hänen lapsensa eivät milloinkaan huuda eivätkä melua; pienimmät eivät ketään öisin valvota; eikä hänen miehensä ole tarvinnut milloinkaan sanoa: "hyvä ystävä, paidassani ei ole nappia." Kärpäsiä ei ole milloinkaan hänen keittiössään; muurahaisia eikä rottia milloinkaan hänen ruokasäiliössään eikä hämähäkki ole milloinkaan ennättänyt verkkoaan kutoa hänen talonsa nurkkiin. Kaikki hänen kotonaan on kiiltävän puhdasta ja mallikelpoisen siistiä — ja hän, uuras, puuhakas, tarkkasilmäinen, väsymätön rouva Säntillinen saa sen kaiken aikaan.