Vaikka hän pitää talonsa mallikelpoisessa kunnossa, on hän jäsenenä kaikissa hyväntekeväisyysyhdistyksissä ja ennättää vielä valmistaa kaikellaisia käsitöitäkin hyväntekeväisyysmyöjäisiin. Ja kaikki hän toimittaa erinomaisesti. Hän on sanalla sanoen erittäin kelpo nainen, avulias ja hyväntahtoinen ja yhteiskunnalla on syytä iloita hänestä.
Niin kelpo nainen kuin rouva Säntillinen onkin, on hän kuitenkin suvaitsematon kuin Torquemada [espanjalainen dominikaanimunkki 1400-luvulla, kuuluisa suurinkvisiittori, kohteli mitä julmimmin "kerettiläisiä">[ tai junanveturi. Viitoittamaansa tietä hän kulkee suoraan ja syrjäytymättä. Hänen arvostelunsa ja mielipiteensä ovat järkähtämättömät ja kaikkea hän arvostelee oman esimerkkinsä ja oman uupumattoman toimintakykynsä mukaan — vanhoja ja nuoria, sairaita ja terveitä, voimakkaita ja heikkoja. Hän ei voi eikä tahdokkaan käsittää, että on luonteita toisellaisiakin kuin hänen ja että niilläkin on oikeus elää ja toimia.
Niin hyvä kuin hän onkin, pelkää häntä kuitenkin kuin kokonaista sotajoukkoa hänen kiusautunut, väsynyt naapurinsa. Päätä ja selkää pakottaa, unta ei tule levottomina öinä, puuhaa ja huolta päivin, ja painajaisena häntä ahdistaa tieto, että rouva Säntillinen pitää hänen vaikeuksiaan ja huoliaan ainoastaan huolimattomuuden ja epäkäytännöllisyyden seurauksina, ja että hänellä voisi kaikki olla yhtä hyvästi kuin ikinä itse rouva Säntillisellä, jos hän vain tahtoisi. Hänessä on niin vähän itseluottamusta, ja se ajatus se hänet ihan masentaa. Onko sitten hänen syynsä, ettei hänen pienokaisensa nuku öisin? Onko se todellakin hänen syynsä, ettei hän ole voinut kasvattaa lapsiansa kaikkien niiden sääntöjen mukaisesti, joilla rouva Säntillinen on ihmeitä tehnyt? Rouva Säntillinen on kuin hänen vanginvartijansa ja hänen moitteensa kaikkia muita kärsimyksiä raskaampi.
Rouva Säntillinen polveutuu pitkäikäisestä suvusta, hänellä on erinomainen selkäydin ja mainio vatsa, "tammiset jäsenet ja teräksiset hermot." Monta sukupolvea läpeensä ei hänen suvussaan ole ollut tietoakaan hermo- eikä muista taudeista, ja hänen arvostelunsa rouva Evansista ovat melkein yhtä viisaita kuin suuren ja vahvan Shanghain kanan mesilinnusta, — hyvin komeita ja hyödyllisiähän ne ovat nuo Shanghain kanat ja sieviähän ne ovat tavallaan mesilinnutkin — mutta elä suinkaan pane niitä toistensa ruokajärjestystä laatimaan tai suunnittelemaan toistensa taloutta! Eiköhän toisella ole yhtä suuri oikeus elää kuin toisellakin.
Suvaitsemattomuus toisia kohtaan on kodin onnettomuuden suurimpia syitä. Paraimmat emännät ovat ne, jotka ymmärtävät suoda vapautta kodissaan eri luonteille kasvaakseen ja kehittyäkseen toisten oikeutetuille aloille tunkeutumatta.
Muutamat naiset osaavat hienotunteisesti ja varmasti ohjata erilaisia ihmisluonteita. Sellaiset naiset levittävät rauhan ja vapaudentunnetta ympärilleen; he ymmärtävät panna jokaisen oikealle paikalleen ja huomaavat heti jokaisen luonteen. He ovat jo luonnostaan sellaisia, etteivät toivo eivätkä vaadi sen enempää kuin mihin kukin kykenee. Oikealla ajalla he käsittävät, mikä millekkin parhaiten soveltuu: koiralle luu, kissalle maito, linnulle liinansiemenet. Kaino, kirjallisuutta harrastava vieras tyytyy kirjaan tai aikakauslehteen, ajattelematon neiti Seitsemäntoista iloiseen lörpötykseen, isoäiti sukanneuleeseen ja nuorta herra Vilkasta, jonka ylähuuleen jo alkaa ilmestyä hienoja haituvia, huvittaa enin onkivapa ja vene. Kaikki he ovat tyytyväisiä, sillä kanarialintu ei pidä koiran luusta eikä koira liinansiemenistä, nuori neiti Seitsemäntoista ei välitä vanhan herra Kuudenkymmenen aikakauslehdestä eikä nuori herra Vilkas sukanneuleesta enemmän kuin vanha iso-äitikään onkivavasta ja veneestä.
Mutta toiset taas määräävät perhe-elämän rajat niin ahtaiksi, suoriksi ja säännöllisiksi, että ainoastaan he itse ja aivan samanmieliset niihin mahtuvat. Siitä koituu paljon harmia ja ikävyyttä.
Mies ja vaimo, jotka ovat erilaisista perheistä, solmivat avioliiton muutamain yhteisten harrastusten perustalle, mutta pohjaltaan ovat toistensa selvät vastakohdat. Järkevästi menetellen he ennen kaikkea opettelisivat tuntemaan toistensa luonteita ja koettelisivat mukautua; mutta sen sijaan monikin hukkaa aikansa ja rauhansa turhaan taisteluun erilaista luonnetta vastaan, joka on yhtä hyvä kuin toinenkin, mutta kykenemätön myöntymään toisen vaatimuksiin!
Jos esim. nainen on sellaisesta käytännöllisestä ja toimekkaasta perheestä, jonka miehiset jäsenet ovat neuvokkaita ja tarmokkaita, mutta joutuu sitten naimisiin kirjailijan kanssa, joka ei ymmärrä hituistakaan asiatoimia ja jonka koko maailma on kirjoissa ja kynässä, saako hän tuskailla ja kiusata itseään ja miestään sen tähden, ettei hän ole asioitsija? Sopiiko hänen alinomaa vertailla isäänsä ja veljiään seurattavaksi esimerkiksi miehelleen sekä puhua, kuinka he olisivat menetelleet siinä tai siinä tapauksessa? Vai pitäisikö hänen reippaasti sanoa itselleen ja muille:
— Minun miehelläni ei ole taipumusta käytännöllisiin toimiin, mutta hänellä on tietoja ja kykyä, jotka ovat hyvinkin arvokkaita. Eihän kukaan ole täydellinen; siksipä sallittakoon hänen häiritsemättä täyttää velvollisuuksiaan ja toimittaa se hyvästi, jota hän voi; minä koetan korjata, mitä häneltä puuttuu. Ja jos sellaisiakin vastuksia sattuisi, joita emme kumpikaan kykene poistamaan, niin ilomielin ne yhdessä kestämme.