Samoin mies saattaa ottaa vaimokseen kodin hemmoitellun lemmikin, aran, armaan laululintusen, jommoiset ovat aiotut elämänsulostajiksi. Olisikko oikein, että hän sitten rupeisi vertailemaan vaimonsa käytännöllistä kykyä ja taitoa äitiinsä ja sisariinsa, jotka ovat voimakkaita, tarmokkaita ja käytännöllisiä naisia ja jotka lapsuudestaan saakka eivät ole ajatelleetkaan muuta kuin taloustoimia? Saako hän yhtenään katkeroittaa itseään ja vaimoaan muistuttamalla, miten hänen äitillään oli tapana nousta aamusin kello viideltä ja järjestää päivän työt — kuinka hän kaikkea itse valvoi, hoiti ja huolehti — kuinka hänen oivallisesti järjestetyssä kodissaan kaikki kävi kuin koneessa?
Se olisi kohtuutonta. Jos mies toivoo vaimokseen toimeliasta talonemäntää, niin valitkoonkin sitä mukaa! Tokihan on paljonkin naisia, jotka paremmin osaavat pestä, silittää, ruokaa laittaa ja toimittaa mitä talouteen kuuluu kuin pikku laululintunen. Hän mieltyi siihen sen kauniiden höyhenten ja suloisten sävelten, sen hilpeän veitikkamaisuuden, sen kirkkaiden silmien ja herttaisen olennon vuoksi. Senpä tähden hän laululintunsa saatuaan rakastakoon ja hoitakoon sitä, kuten ainakin arkaluontoista ja kallisarvoista, jota täytyy arvostella sen oman herkän ja hienotunteisen luonteen mukaan. Jos hän siten laululintustansa kohtelee, saa hän monta vuotta iloita samasta suloudesta, joka oli hänen sydämmensä ensiksi voittanut. Ehkäpä hän silloin myöskin oppii huomaamaan, että mesilintu omalla tavalla rakentaa yhtä hyvän pesän kuin kalkkunakin ja hautoo munat ja hoitaa poikaset laululintujen lailla. Mutta voidakseen sen suorittaa sitä ei saa häiritä.
Suvaitsemattomuus on vielä vaarallisempi lasten ilmestyttyä. Samoin kuin vanhemmilla, eri perheistä kotoisin, on omat erityiset omituisuutensa, niin eroavat lastenkin taipumukset sekä vanhemmista että toisistaankin.
Esikoinen on vanhemmista useinkin lahja, jota mielin määrin saa huvikseen ja hyödykseen käyttää. Mutta tuossa ajan rannalle viskautuneessa lastusessa voi kuitenkin piillä aivan yhtä itsenäisen luonteen siemen kuin ikinä vanhemmissa. Siitä ei kumminkaan välitetä, vaan sen tulevaisuus määrätään ja päätetään jo ennakolta.
Juho ihailee rajattomasti kirjailijalahjoja. Hänen oma kasvatuksensa on ollut jokseenkin puutteellista, mutta sen sijaan pitää hänen lapsistaan tulla ihmeellisen oppineita. Hänen esikoisensa on tyttö ja hänestä pitää tulla yhtä kuuluisa kirjailija kuin rouva de Staëlista — oppinut ja nerokas nainen. Pienestä pitäen puhutaan hänelle kirjallisuudesta ja opetetaan kappaleita Miltonin teoksista jo kahdeksanvuotisena, jolloin hän kaikkein mieluummin elostelisi nukkensa kanssa. Juho ei säästä mitään, hän hankkii tyttärelleen koko joukon opettajia, ja kun hänestä sittenkin tulee vain aika näppärä, ymmärtäväinen ja kotitoimiin perehtynyt tyttönen, joka enemmän harrastaa naisten käsitöitä ja talouspuuhia kuin runoutta ja kirjailijatointa, on hän tyytymätön ja kohtelee häntä kylmästi. Tytär puolestaan on aivan onneton, kun ei ole voinut toteuttaa vanhempainsa toiveita — eikä muuttua muuksi kuin miksi luonto on hänet aikonut. Toisin olisi ollut, jos Juho nöyränä ja kiitollisena olisi ottanut äiti Luonnon lahjan sellaisena, jonkalainen se oli, kehittänyt ja vanuttanut sitä luonnon viittaamaan suuntaan. Vuosikausia hän silloin olisi saanut iloita kainon, herttaisen ja kotoisen tyttärensä onnesta ja onnellistuttamisesta.
Toiselta puolen taas monasti puuhakkaan, keittävän, paistavan, neulovan, taloudessa touhuavan äitin tytär tekee työtänsä haaveksien, joskus kirja piilossa ompeleen alla, unelmissaan harhaillen Kreikat, Roomat, Saksat — ja lukee, tutkii, ajattelee, kirjoittaa tietämättä itsekkään minkä tähden. Ja äiti panee päämääräkseen vastustaa sellaista ja koettaa saada haaveksivasta tyttärestään kelvollisen, tottuneen ja tarkan emännän. Miten moni kyynel tipahtaa, miten monasti hyvä tuuli väistyy, miten paljo aikaa hukkautuu turhaan taisteluun!
Huolellinen kasvatus voi jommoisestikkin kehittää puuttuvaa puolta. Käytännölliseksi syntyneestä ei tietysti koskaan neroa tule, mutta mikään ei häntä siltä estä hankkimasta tietoja ja valistusta. Se, jolla on suuret henkiset lahjat, laskeutukoon pilvistä ja tutustukoon maahan sen verran, että kompastelematta voi sen käytännöllisiä teitä kulkea. Mutta se saavutetaan ainoastaan suvaitsemalla heidän luontojaan, käsittäen ne ja tunnustaen ne oikeutetuiksi, kehittäen niitä omaan suuntaansa ja lisäten, mitä puuttuu.
Käytännöllinen ja kekseliäs emäntä tulee toimeen hyvinkin vähillä kapineilla, toisinaanpa ilmankin niitä. Jollei hohtimia ole saatavissa, irroittaa hän mattonaulaset vanhalla veitsenterällä ja takoo ne paikoilleen silitysraudanluodilla, jos vasaraa puuttuu. Eikä hän ollenkaan kiukuttele, vaikka työ sujuukin hitaammin, sillä muuta vartenhan ne ovatkin valmistetut. Yhtä kärsivällinen hänen pitäisi olla tyttärelleenkin, joka ei ole käytännöllinen, vaan valppaasti harrastaa henkisiä rientoja, ja niin kai hän onkin, jos vain huomaa suhteen samaksi molemmissa.
Kunnianhimoisella miehellä on poika, jonka hän on määrännyt tiedemieheksi. Hänestä on tuleva maansa kuuluisin. Poika on vankka ja tanakka, voimakas ja yritteliäs ja kaikki käytännölliset asiat ja laitokset huvittavat häntä ihmeesti, mutta paikalla kun hänelle kirja käteen pannaan, on hän haluton, ajattelematon ja hajamielinen. Hän tuntee jokaisen laivan satamassa —- niiden rakennuksen, kantavuudet ja muut ominaisuudet. Hän tuntee jokikisen veturin — niiden voiman ja nopeuden, tulo- ja lähtöajat. Hän kahmerehtaa myötäänsä työssä — sahaa, takoo, nävertää, kaivaa, vaihtaa, kaupittelee ja pää on aina täynnä käytännöllisiä suunnitelmia. Kaikkia semmoisia asioita hän ajattelee selvästi ja hänellä on tarkka huomiokyky; hänen huomautuksensa ovat sattuvat ja varteen otettavat.
Mutta kun on erotettava esinesana laatusanasta, alus maineesta, takakohtainen asemosana osottavasta, entiskestämä päättymästä, silloin on toimi toisaalla. Ajatellut käsitteet ovat hänestä kuin henkiä ja varjoja. Vaikka tämä tiedetään, sullotaan häneen tietoja, joita hän ei lainkaan ymmärrä ja siten hänen nuoruutensa jää hedelmättömän erämaan kaltaiseksi. Turhat ponnistukset, nuhteet ja rangaistukset, alituinen onnistumattomuuden tunne ja siitä seuraava alakuloisuus ja häpeä synkistyttävät hänen elämänsä ainoastaan sen vuoksi, että ymmärtämätön ja turhamainen isä koettaa tehdä tiedemiestä pojasta, jonka luonto selki selvästi on käytännölliselle alalle aikonut. Hänestä voisi tulla oivallinen maanviljelijä, koneenkäyttäjä, merimies, sotilas tai kauppias, mutta kasvaa siinä luulossa, että hänen synnynnäinen taipumuksensa on rikos ja ettei hänestä ole miksikään, koskei hän kelpaa siksi, joksi isän sokea turhamaisuus oli hänet ennen syntymistä määrännyt.