Perhe-elämässä on sitä paitsi kartettava vastenmielisiä keskusteluaineita yhtä tunnollisesti kuin sivistyneessä seurassa vierasten kesken.
Minusta ei näet perhe-elämä ole sen suorempaa eikä rehellisempää, vaikka perheen jäsenet haikailematta ja ajattelematta sanovatkin toisilleen kaikki, mitä vastenmielistä milloinkin mieleen juontuu.
Esimerkiksi näin:
— Miten kauhean näköinen sinä olet tänään! Mikä sinua vaivaa?
— Sinulle taitaa tulla nippula nenään vai mikä ruma pilkku siinä on?
— Mistä ihmeestä sinä olet tuon ruman puvun kaivanut? Sehän on kuin variksenpelätti. Kuka sen on ommellut?
— Vieläkö sinä käytät noita kenkirajoja?
— Kas vain, Liisa, tuoko se nyt on sinun kyläpukusi? Minä luulin sinun aikovan kulkea jonkun kukkaskaupan kilpenä.
Miehen ja vaimon, veljien ja sisarten tai ystävysten tämällaiset huomautukset eivät ole suoruutta, vaan tyhmyyttä; ja se, joka nauraa nenässäsi olevalle nippulalle, saattaa monasti yhtä hyvin pettää sinut kuin kohteliain ranskalainen, joka seurassasi karttaa ikäviä keskusteluaineita.
Moni perhe tuntuu pitävän yksimielisyyden ja sävyisyyden todistuksena, että sen jäsenet loukkaamatta ja närkästystä herättämättä voivat toisiansa pilkata, ivata toistensa tunteita ja heikkouksia ja kohdella toisiaan sopimattomasti.