Mitä sanoisit lapselle, joka vihastuisi, meluaisi, viskaisi taulunsa lattialle ja kirjansa seinään, koskei hän saa laskuesimerkkiään oikein?
Sinä tietysti sanoisit:
Sinähän olet vielä vasta-alkaja; eihän ole kumma, että erehdyt; kaikki lapset alussa joskus erehtyvät. Ole kärsivällinen! Juuri niinkuin sinä puhuisit lapselle, puhu itsellesikin. Alistu välttämättömään kohtaloosi, alota uudestaan ja uudestaan eläkä nuru, vaikket usein onnistukkaan. Se on kai ihmisen olemassaolon välttämätön ehto ja sellaisena se on kestettävä. Nöyryytyksien ja tappioiden kärsiminen elämämme työssä edistää usein siveellistä kehitystämme enemmän kuin suurimmatkaan voittomme.
Elkäämme katkerina ja kärsimättöminä katselko oivallisuuden esikuvia elämän eri aloilla, kun olosuhteet silminnähtävästi estävät meitä sinne saapumasta.
Virheeksi on tietysti luettava sameat ikkunat, siistimättömät huoneet ja huolimattomasti järjestetty ruokapöytä naiselle, jolla on kylliksi varoja ja kyllin monta kunnon palvelijaa. Mutta nainen, jonka terveys on heikko, lapset vallattomat, ja joka voi pitää ainoastaan yhden palvelijan, osoittaa tavallaan siveellistä sankariutta ummistaessaan silmänsä semmoisille ja koettaessaan pitää huolta elämän ja terveyden välttämättömimmistä vaatimuksista. Avu se silloin lienee, ettei siisteys ja sievyys tule niin pääasiaksi, että hän ylenmäärin väsyttää itseänsä ja rasittaa ainoata palvelijaansa.
Henkilöt, joilla on erinomainen halu järjestää ja täydentää, eivät mistään kiirastulesta kärsi enemmän kuin olosuhteista, joissa he vain puoleksi voivat tehtävänsä toimittaa, mutta se kova kohtalo on kuitenkin monen, monen osana. Elämä ajaa heitä eteenpäin antamatta heille mihinkään tarpeeksi aikaa; kaikki on hätiköimistä virheineen ja puutteineen ja kiihkeä mieli kärsii yhä enemmän hutiloimisesta ja kiireestä. Jos edes yksi ainoa asia tulisi kunnolleen tehdyksi, niin olisi siitä sielulle lepoa ja virvoitusta, vaan sitä ei sille suoda.
Paljon voisit säästää hermojen väsymistä ja kulumista, jos päättävästi ratkaisisit, mitkä seikat missäkin oloissa ovat kerrassaan syrjäytettävät. Ota varteen olevat olot, tarkasta ja järjestä työainekset, pidä silmällä päämäärääsi ja katso, eikö siellä täällä ole seikkoja, jotka voit suunnitelmistasi poistaa, toimittaaksesi paremmin muut tehtäväsi.
Entäpä jos ruokapöydästämme poistaisimme kaikki herkut, säilykkeet, viinit ja oluet, jotka vain menoja lisäävät, ja sen sijaan käyttäisimme ravitsevampaa ja paremmin valmistettua ruokaa. Ja eiköhän koristuksia ja kalliita kauneita voisi emännän laskuista poistaa hankkiessa vaatteita perheelle? Moni heikko nainen on henkensä heittänyt rettäessään ja ommellessaan yökaudet komeita pukuja, joista ei hän itse eivätkä hänen lapsensa hyödy eivätkä jalostu.
Ihanteellisuus lisää työtä ja vaivoja, lakkaamatta laajentaa ja avartaa puvun ja neulan alaa, jossa huolestuneet naiset sinne tänne taivaltavat konsanaan rajaa löytämättä. Ompelukoneen luultiin työtä huojentavan; mutta niinkö todellakin on käynyt? Sitä epäilemme. Sen se on saanut aikaan, että seitsemänkymmentäkaksi poimua on pikku hamoseen tullut entisen viidentoista sijaan ja toista mointa enemmän pukuja valmistetaan ja pidetään välttämätönnä. Yhä edelleenkin naiset rasittautuvat ja liiaksi riehkivät ompeleittensa ääressä, ja kuitenkin pitää paikkansa vanha sananparsi, ettei naisen työ milloinkaan valmistu. Sielu ja hermot eivät puoleksikaan niin vaivautuisi ja kuluisi, jos pukuasioissa vältettäisiin suuntia, jotka välttämättömästi vaativat aikaa, voimia ja varoja enemmän kuin useimmilla ihmisillä on käytettävänään.
Aikamme naisten sanakirjassa on pelättävä sana — reunustaminen. Ennen aikaan riitti hyvä puku; nykyjään ei puku kelpaa reunustamatta. Kaikki, pienokaisen ensimäisistä pukimista komeaan morsiuspukuun asti koristetaan reunuksilla, jotka usein ovat pukuakin kalliimmat. Päivässä voi puvun valmistaa, vaan reunusta sitä ei vähemmässä kuin parissa kolmessa.