Tuskin he ehtivät ensimmäisen tienpolvekkeen taakse, niin Yrjö ja
Pinehas laskeutuivat polkua alas ottamaan selkoa haavoittuneen tilasta.
"Oletko se sinä, Marks?" kysyi Loker heikolla äänellä.
"Marksko. En suinkaan, hän ei enää sinua muista", vastasi Pinehas kveekarien tapaan, jotka kaikkia sinuttelevat. "Jos tahdot saada apua, niin täytyy sinun etsiä muita ystäviä. Mutta ole huoletta, kyllä sinua nyt autetaan."
Hän sitoi vielä paremmin luodin haavan, joka oli lonkassa, ja nosti sitte Yrjön kanssa haavoitetun vaunuihin. Loker jätettiin ensi kylässä kveekariperheen hoitoon ja siellä tapahtui täydellinen muutos koko hänen olemuksessaan. Vierasvarainen vastaanotto ja ystävällinen kohtelu liikuttivat häntä. Kova kuori, joka oli aikaa myöten kasvanut hänen sydämmensä ympärille, suli, uusia ajatuksia ja tunteita heräsi hänessä.
Niinpä Sampson Loker ei enää suinkaan ajatellut Yrjön eikä hänen seuralaistensa viemistä takaisin orjuuteen, vaan koetti päin vastoin neuvoillansa auttaa heitä. Hän esimerkiksi neuvoi käyttämään hyvin valikoitua valepukua Sanduskyssä, koska varmaan arvasi, että Marks, joka tämän viivykin tähden pääsi edelle, oli pitävä tarkkaan silmällä kaikkia Kanadaan lähteviä matkustajia.
Kaikki tapahtui hänen ohjeittensa mukaan. Ensin läksivät Jim ja hänen vanha äitinsä satamakaupunkiin, sitte Yrjö, Elisabet ja Harry. Kaikki heidät otettiin ilolla vastaan Smithin perheessä, jolle Pinehas ja Halliday olivat jo edeltä päin lähettäneet tarkan tiedon. Siellä he pukeutuivat valepukuun ja siellä täytyi myöskin Elisabetin tuuhean tukan joutua saksien uhriksi.
Kuin lähdön hetki jo lähestyi, riensivät he laivarantaan. Elisabet nuorena herrana talutti rouva Smithiä kohteliaasti puhellen laivaan. Harry pikku tyttönä teki myöskin hyvin, mikä hänelle oli opetettu, ja Jim äitineen astuivat palvelijoina jäljestä. Yrjö, ollen muka rouva Smithin matkakumppani, puuhaeli tavarain kanssa, ja hänen huolenaan oli myöskin matkalippujen ostaminen.
"Olen minä kyllä tarkastellut jokaista laivaan tullutta matkustajaa ja olen vakuutettu, että matkustavaisten joukossa ei ole ketään, johon teidän tuntomerkkinne soveltuisivat."
Nämä sanat kuuli Yrjö takaansa seisoessaan lippujen myöjän edessä ja maksaessaan matkarahaa. Ääni, joka siihen vastasi, kuului raa'alta ja se oli juuri Marksin.
"Narri, mikä olettekin! Enkö jo teille sanonut, että vaimoa tuskin voi väriin katsoen, erottaa valkoihoisesta ja että miehellä on vaalea mulatin väri ja muuten on hänellä polttomerkki oikeassa kädessä."