Yrjön käsi, joka juuri otti lippuja ja pikku-rahaa takaisin, vavahti vähäsen. Mutta hän malttoi mielensä, kääntyi välinpitämättömästi ja katseli levollisesti lähinnä seisojia sekä astui hitaasti pois. Hänen takaansa kuului vielä kiukkuinen kirous.
Lähdön merkki annettiin tuota pikaa, ja kuin höyrylaiva oli jo liikkeellä ja ylipääsemätön vesijuopa erotti lähtijät jäljelle jääneistä sekä Marks rannalla katosi ihmisjoukkoon, silloin nuori mies hengähti helpommin. Hänen sydämmeltään vierähti pois raskas taakka. Seuraavana aamuna seisoivat Yrjö ja Elisabet käsi kädessä laivan etukannella ja katselivat riemuissaan Kanadan ikävöityä rantaa, joka oli aivan heidän edessään. Höyrylaiva laski pientä Amherstberg-kaupunkia kohti, johon se neljännestunnin kuluttua saapuikin. Pelastuneet astuivat maalle ja riemun huudahtus kohosi heidän rinnastansa.
Viimeinkin vapaina!
Yhdeksän luku.
Lyhyt onni.
Älkäämme unhottako vanhoja tuttujamme.
Samana päivänä, kuin Haley huomasi mulattivaimon poissa olon, saapui höyrylaiva La Belle-Rivière Mississippi-joelle ja kääntyi nyt etelään päin New-Orleansia kohti.
Tuomo oli laivalla hyvin suosittu. Työhön ja toimeliaisuuteen tottuneena oli hän aina valmis auttamaan laivamiehiä heidän töissään, varsinkin lastin purkamisessa ja otossa eri pysäyspaikoissa. Milloin ei ollut mitään tekemistä, istahti hän syrjäiseen paikkaan puuvillapakkojen väliin ja luki raamattuansa.
Matkustajiin oli tullut lisäksi eräs mies, Clare. Hän oli paluumatkalla kotiinsa kuusivuotisen tyttärensä Evangelinen ja serkkunsa Ofelian kanssa. Tämä Ofelia oli taipunut lähtemään hänen kanssansa etelään hänen taloutensa hoitajaksi, koska hänen rouvansa oli hyvin kivulloinen.
Augustin Clare oli vielä hyvin nuori, vaan siitä huolimatta hänellä oli kaunis ja tuottelias tila Vermontissa sekä runsaasti kaikenlaisia tietoja ja kokemusta. Hän oli kiinnittänyt koko sydämmensä tyttäreensä. Evangeline eli Eva, kuten häntä tavallisesti lyhemmin nimitettiin, oli erittäin suloinen lapsi, joka niin hyvin ulkomuodollaan kuin myöskin vilkkaudellaan saavutti kaikkien suosion. Hänellä oli tekemistä kaikkein kanssa, kuin laivassa oli, kuitenkin niin viattomalla tavalla, että hän ei tullut kiusaksi, vaan kaikkialla sai aikaan hyväntahtoista naurua, mihin vain hänen vaalea kiharapäänsä ja hänen lempeät sinisilmänsä ilmestyivät. Hän oli aina iloinen ja vilkas ja ainoastaan silloin hänen ystävällinen muotonsa synkistyi, kuin hän astui Haleyn kahlehdittujen orjain ohitse. Silloin hän pysähtyi vähän matkan päähän seisomaan ja katseli heitä hyvin sääliväisesti taikka astui myöskin lähemmäksi ja koetti hennoilla käsillään orjain käsi- ja jalkarautojen painoa. Hänen suurin ilonsa oli annella pähkinöitä tai muita hedelmiä ja sokurileivoksia orjaparoille, ja kuin hän näki, miten he iloitsivat niistä niin ystävällisesti annetuista lahjoista, silloin leimusi hänen silmissään kuin taivainen valo.