"Myödäänkö?" kysyi Eva peljästyen. "Mutta kuinka voidaan sinut myödä?"
"Oh se on paha kysymys," sanoi Tuomo murheissaan. "Ettekö sitte näe, hyvä neiti, että minä olen mustaihoinen? Minä olen vain orja parka, ja kuin minut nyt myödään, niin ei se ole ensi kerta eikä suinkaan viimeinenkään."
"Sittepä sinun pitää olla minun isäni oma", virkkoi lapsi vilkkaasti. "Isä on rikas ja kyllä sinä miellyt häneen. Minä heti pyydän häntä ostamaan sinua." — Ja pois hän juoksi.
Haley huomasi tyttösen mieltymyksen Tuomoon ja samalla myöskin oman etunsa. Hän tiesi herra Claren hyvin rikkaaksi mieheksi. Tuomon arvo oli ainakin kaksi tuhatta dollaria, ehkäpä Clare tyttärensä mieliksi maksoi kolmekin tuhatta.
Höyrylaiva oli juuri pysähtynyt erääsen paikkaan ottamaan puita. Tuomo oli työssä ja Eva vilkkaan tapansa mukaan juoksenteli ympäri laivaa. Kuin höyrylaiva taas oli valmiina lähtemään liikkeelle, seisoi Eva sattumalta laidan vierellä lähtöä katselemassa. Ei kukaan pitänyt hänestä vaaria. Silloin kuului lapsen huuto! Clare ehti paraiksi huomata, mitenkä tyttönen horjahti ja putosi pää edeltä veteen. Hän yritti heti hyppäämään jäljestä mutta ympärillä seisojat pidättivät häntä. Toiselta taholta oli jo ennemmin tullut apu. Tuomo oli jo vedessä, nopeasti ja taitavasti ui hän Evan luo ja sai helposti estetyksi hänet hukkumasta. Satakin kättä oli laivan rapuilla ojennettuina ottamaan tyttöstä vastaan. Hämmästynyt isä kantoi Evansa alas hyttiin, jossa heti toimitettiin hänelle kylliksi apua. Ja jo seuraavana aamuna juoksenteli hän taas iloissaan laivan kannella.
Tuomo nöyryydessään ei katsonut tekoansa minkään arvoiseksi, vaan päin vastoin ainoastaan kenen hyvänsä ihmisen velvollisuudeksi. Eipä tätä Evan pelastusta Tuomon kautta olisi tarvittukaan, kyllä Clare olisi muutenkin ottanut hänet suosioonsa, tyttären selvästi lausuttu toivo olisi yksinäänkin riittänyt hänelle. Vaan nyt, kuin hän tunsi olevansa hänelle suurimmassa kiitollisuuden velassa, oli hänestä Tuomon ostaminen yhtä luonnollinen asia kuin suuren velan maksaminen.
Clare puheli Haleyn kanssa. Pian asiasta sovittiin, Haley sai vaatimansa kolmetuhatta dollaria ja kirjoitti kauppakirjan alle.
Kelpo Tuomolle tulivat liikutuksen ja ilon kyyneleet silmiin, kuin hänelle ilmoitettiin, kenen uuden herran hän oli saanut, ja sydämmensä pohjasta lausui hän: "Jumala olkoon kiitetty ja ylistetty!"
New-Orleansiin saavuttua läksivät kaikki matkustajat, hyvästiä jätellen, pois laivasta. Sielujen kaupitsija Haley käänsi entiselle orjalleen ainiaaksi selkänsä.
Tuomo päästyään Claren taloon, vietti siellä onnellista elämää. Ainoastaan Kentuckyyn jääneiden omaisten muisto häntä piti vähän levottomana. Hän olisi niin mielellään antanut heille tietoa kohtalonsa onnellisesta käänteestä, mutta nyt, kuin hänellä ei ollut nuoren Shelbyn tehokasta apua, oli kirjoitus hänelle liian vaikea. Eva kerran huomasi hänen pulansa — ja koetti autella hänen kirjoitusyrityksiään, mikäli itse kykeni.