Herra Clare huomasi tyttärensä uuden puuhan, mutta ei siitä suinkaan pahastunut. Päin vastoin hän otti selon, mistä oli puhe, ja omin käsin korjaeltuansa kirjeen lähetti sen menemään.
Tietysti tämä iloinen sanoma herätti suurta riemua Tuomon perheessä. Täti Kloe vuodatti ilon kyyneliä kuin hänen miehensä omakätistä kirjettä hänelle luettiin. Nuori Edvard Shelby otti heti huolekseen vastauksen kirjoittamisen ja ilmoitti Tuomolle vakuuttavilla sanoilla, että hänen ostonsa ja Kentuckyyn palaamisensa hetki ei enää ollut kaukana.
Se toivo jäi kuitenkin toistaiseksi toteutumatta. Rouva Shelby ei niin pian saanut säästetyksi niin suurta summaa eikä toiselta puolen Clarekaan niin ilman mitään tahtonut enää erota Tuomosta, vaikka Tuomon vapaaksi päästäminen hänelle oikeastaan olikin omantunnon asia.
Viikkoja, kuukausia kului. Tuomo oli uusissa oloissaan varsin onnellinen, hän sai nauttia kaikkea hänen asemassaan mahdollista vapautta ja suosiota. Oikeana ilona oli hänelle pikku Eva, joka yhä enemmin kiintyi häneen. Tämä tuntehikas lapsi mieltyi suuresti hengellisiin lauluihin, joita Tuomo oman mielensä ylennykseksi lauleli, ja Eva aikaa myöten oppi ne ihan ulkoa, jopa käsitti niiden sisällyksenkin.
Rouva Clarella oli ihan toinen ajatus vapaudesta ja orjuudesta kuin hänen puolisollansa. Hänellä oli jonkin verta sääty-ylpeyttä ja sen tähden hän ei ollenkaan mielihyvällä katsellut lapsensa tuttavaa seurustelua Tuomon kanssa. Ollen kivulloisuutensa tähden aina kiukkuinen oli hän jo monta kertaa nuhdellut Evaa siitä oleskelemisesta Tuomon seurassa, vaan onnistumatta erottaa häntä uskollisesta neuvonantajastaan. Joka tilaisuudessa näkyi, miten syvälle Tuomon hurskaat opetukset olivat juurtuneet hänen mieleensä.
Rouva Clare eräänä päivänä oli juuri järjestelemässä koruarkkustansa, kuin hänen puolisonsa, taluttaen Evaa, astui sisään.
"Katsos tätä koristetta, Eva!" sanoi äiti, "sen minä annan sinulle, kuin kasvat suuremmaksi ja lähdet ulos maailmaan. Minulla se oli ensimmäisissä tanssiaisissa, joissa olin mukana, ja se herätti suurta huomiota."
Eva otti koristeen, katseli sitä tarkkaan joka puolelta ja kysyi sitte uteliaasti: "Minkä arvoiset nämä jalokivet ovat äiti?"
"Kyllä ne ovat hyvin arvokkaat. Isoisäsi tilasi ne Ranskasta ja niissä on melkoinen omaisuus. Mutta mitä aikoisit sinä tehdä?"
"Minä möisin tämän ja rahalla ostaisin jonkun paikan vapaista valtioista, veisin sinne kaikki orjamme ja opettaisin heitä lukemaan ja kirjoittamaan."