Tämä vastaus tuli varmasti ja ihan vitkastelematta. Herra Clare hymyili tyytyväisesti, mutta äiti katsahti äreästi Evaan.
"Ihan tuo lapsi minulta vielä turmellaan", sanoi hän nuhtelevasti. "Etkö sinä myöskin ehkä opetuttaisi orjille pianon soittoa ja samettimaalausta? Kyllä minä tiedän, mistä kaikki nuo ajatukset tulevat. Sanopas, missä sinä olet ollut koko päivän."
"Minä olin Tuomon luona ja kuulin hänen laulavan."
"Mitä, kuulitko hänen laulavan? kysyi rouva Clare, kuin ei olisi ymmärtänyt lapsen vastausta.
"Kyllä hän lauloi. Hän laulaa niin kauniisti lauluja uudesta Jerusalemista ja loistavista enkeleistä. Ja välistä hän lukee minulle raamattua ja selittää tekstipaikkoja."
Rouva Clare löi yhteen kätensä, niin hän hämmästyi.
"No, no," sanoi isä rauhoittaen, "ei sinun tarvitse tuosta noin kiivastua. Ei Eva Tuomolta tosiaankaan opi muuta kuin hyvää."
Rouva Clare nykäytti tyytymättömästi olkapäitänsä ja läksi pois, kuin silloin juuri ilmoitettiin vieraita tulleen.
Claren talossa kävi tuon tuostakin eräs sukulainen, kesk'ikäinen mies, jolla oli synkkä, vastenmielisyyttä herättävä muoto. Tuomo peljästyi, kuin ensi kerran näki hänet, sillä tuo muoto ja nuo synkät, arasti katselevat silmät olivat hänelle hyvinkin tutut. Herra Legrée — hän se juuri oli — oli sukua rouva Clarelle, ja hän suureksi mielipahakseen huomasi, miten ystävällisesti orjia kohdeltiin tämän nuoren tilanomistajan tykönä. Vaikka hänen ei onnistunutkaan vaikuttaa mitään siinä kohdassa, niin hänellä kuitenkin oli kylliksi tilaisuutta vaikuttaa muuten vahingollisesti. Legrée oli kiihkoinen pelaaja ja juomari, ja herra Clare oli heikkoluonteinen mies, vaikka hänellä muuten olikin hyviä ominaisuuksia. Tuota pikaa hän kokonaan eksyi samaan säännöttömään elämään, kuin tuo toinen tunnoton tilanomistaja vietti.
Ei Tuomokaan ollut huomaamatta jäänyt Legréeltä, joka pian sai selville, miten suuri vaikutusvalta tällä orjalla oli Evaan. Siitä hän jo edeltä päin alkoi vihata uskollista Tuomoa.