Eva alkoi vähitellen olla peloissaan Tuomon tulevaisuudesta. Hän oli huomannut, että Legrée, vaikka vihasikin Tuomoa, kuitenkin samalla tähysteli häntä, ja olipa Eva kerran myöskin kuullut, miten hän oli ostellut Tuomoa hänen isältänsä. Luultavasti oli Legrée kuullut Tuomon uutteruuden ja toivoi hänestä hyötyä. Eva heti teki päätöksensä. Hän neuvotteli Ofelian kanssa, jota hän katsoi toiseksi äidikseen, ja he sopivat yhdessä toimimaan niin, että isä päästäisi Tuomon vapaaksi.
"Mikähän tuolla lapsella taaskin on?" sanoi herra Clare eräänä iltana serkulleen. Hän ajattelee ja haaveksii aina niin itsekseen, kuin olisi jotakin joka tekee häntä levottomaksi."
"Siltä se näyttää ihan selvään," myönsi Ofelia viekkaasti.
"No, Evaseni, mikä sinulla on?" kysyi Clare.
"Minä olen huolissani orjaimme tähden," vastasi lapsi. "Minä tahtoisin, että he olisivat vapaat, varsinkin Tuomo, joka aina on niin hyvä ja ystävällinen minulle. Hyvä, rakas isä, päästä hänet vapaaksi! Minä olen sen jo luvannut hänelle ja se teki hänet niin onnelliseksi." Eva halaili isäänsä ja suuteli häntä hellästi.
Clare ei voinut olla täyttämättä mitään lapsensa toivetta. Hän vähän ajatteli ja myöntyi.
"No, olkoon niin," sanoi hän, "minä täytän tahtosi, Tuomo pääsee vapaaksi. Mene nyt levolle ja malta mieltäsi huomiseen asti."
Huomiseen asti! Herra Clare ei enää nähnyt sitä huomenta. Samana iltana tuli Legrée häntä noutamaan, kuten viime aikoina oli hyvin usein tapahtunut, ja yhdessä läksivät he ravintolaan. Siellä joutuivat muutamat vieraat riitaan, joka kiihtyi verisiksi tuhotöiksi. Clare oli muutamien muiden kanssa koettanut erottaa riitelijöitä ja tullut haavoitetuksi. Se haava oli kuolettava, Clare makasi koko yön tunnotonna ja ennen aamun koittoa kuoli hän.
Tuomon vapauttaminen näytti nyt unhottuvan. Ensinnä olivat kaikki niin murheissaan, että kukaan ei ehtinyt muistelemaan orja parkoja, ja kuin Eva viimein melkoisen ajan kuluttua muistutti sitä asiaa äidillensä, kohtasi hän jyrkkää vastarintaa.
Rouva Clare ei ollut koskaan ollut näissä asioissa yksimielinen miehensä kanssa eikä nytkään tahtonut kuulla puhuttavankaan Tuomon vapauttamisesta. Hän päin vastoin kutsui oikeudenpalvelijan ja valtuutti hänet hoitamaan kaikkia viljelyksiä sekä myömään talossa olevia orjia.