Eva lähetettiin enonsa tykö Vermontiin, että hän toiselta puolen unhottaisi isänsä kuoleman ja toiselta puolen saisi olla näkemättä Tuomon poisvientiä.
Siihen päättyi Tuomon lyhyt onni ja kovain kärsimysten pilviä kokoutui hänen elämänsä taivaalle. Ofelian sanoista ei pidetty lukua; hän kirjoitti rouva Shelbylle, että nyt oli aika ostaa Tuomo vapaaksi, mutta vastausta ei enää voitu odottaa. Kaikki Claren orjat, paitsi kaksi naispalvelijaa, jotka rouva piti itseään varten, vietiin New-Orleansiin ja suljettiin vankilaan ensi huutokauppaan asti.
Kymmenes luku.
Hiljainen kärsiminen.
Tuomo joutui sen miehen omaksi, jota hän, muistaen Yrjön julmaa kohtelua, oli kaikista enimmin peljännyt: James Legreen.
Pahat huhut, joita tästä miehestä oli kaikkialle levinnyt, riittivät jo sinänsä saattamaan kaikki pelkäämään häntä. Hän oli syntyisin Uudesta Englannista ja oli hurskaan äidin jumalaton poika. Huolellisesti kylvetty hyvyyden siemen oli langennut hedelmättömään maahan. Jo ihan nuorena oli Legree mieltynyt kaikenlaisiin seikkailuihin ja sittemmin Espanjan siirtomaan taistelun aikana harjoittanut merirosvoiluakin; mitä ihmiset sanovat sydämmeksi ja tunnoksi, oli sinä aikana häneltä kokonaan haihtunut. Äitinsä hän oli perin unhottanut, ja kuin hänelle kerran tuotiin sanoma hänen kuolemastaan ynnä kutrinen hänen hiuksiansa, oli hän pilkannut tämän äidin muistoa, joka häntä niin pahuuteen eksyneenäkin oli aina hellästi rakastanut, ja heittänyt hiukset tuleen.
Entisen merirosvoilunsa aikana oli Legree saanut kokoon melkoisesti rahoja, joten hän saattoi ostaa maatilan Lousianasta, läheltä Red Riveriä eli punajokea. Hän oli koko seudun, varsinkin orjiensa kauhu. Siellä täytyi hellittämättä tehdä työtä varhain aamusta myöhään illalla, pyhät kuten arkipäivätkin, ja jos jäi kuinka vähä hyvänsä tekemättä määrätystä päivätyöstä, pidätettiin kokonaan jo muutenkin niukka ruoka ja usein vielä lisäksi ruoskittiin veriin asti. Jokaista viattomintakin, vastaan sanomiseen vivahtavaa huomautusta rangaistiin ankarimmasti. Niinpä esimerkiksi orja usein sidottiin kiinni puuhun ja ylt' ympäri sytytettiin tulia, niin että hän kärsi hirmuisimpia tuskia joista hänet vapautettiin vasta suurimman hädän hetkenä. Tahallisesta orjain tappamisesta laissa määrättyä rangaistusta Legree ei peljännyt, koska hän varsin hyvin tiesi, että oikeus voi tuomita ainoastaan silloin, kuin oli riittävät todistukset, eikä niitä ollut tähän asti vielä koskaan saatu.
Legree oli ostanut Tuomon paraastaan hänen muhkean muotonsa ja vartalonsa tähden, hän kun näytti hänestä varsin hyvin sopivan orjain päällysmieheksi. Tosin hänellä oli niitä jo kaksikin, mutta hän ei voinut oikein luottaa heihin heidän silmänpalvelevaisuutensa tähden, vaikka he muuten kyllä matelivat maassa hänen edessänsä ja muita orjia pahimmasti rääkkäsivät. Kvimbo ja Sambo eivät enää miellyttäneet häntä. Tosin hän oli oppinut jo Claren talossa kylliksi tuntemaan Tuomon hurskasta luonnetta ja juuri sen tähden alussa tuntenut jonkinlaista kammoa häntä kohtaan. Hän ei tahtonut tietää mitään Jumalasta eikä uskonnosta siitä asti, kuin hän niin sanoaksemme oli antanut itsensä perkeleelle. Mutta hän toivoi saavansa Tuomon käännetyksi omaan uskoonsa.
Tuomo oli herra Clarelta saanut lahjaksi paljon vaatteita; ne nyt heti Legree omisti. Hänen täytyi myöskin riisua siisti nuttunsa ja hyvät saappaansa, joita hän tähän asti oli käyttänyt, ja niiden sijaan ottaa pilalle kulunut mekko ja paksut puukengät. Kaikki hartauskirjat otettiin pois Legreen haltuun taikka heti poltettiin.
Pian Tuomo tutustui kaikkiin töihin tällä tilalla. Hän oli säännöllinen kaikessa, mitä hyvänsä teki, ja luuli sillä sekä uutteralla toimeliaisuudella saavansa torjutuksi onnettomuudet ainakin osaksi. Legree, pitäen häntä salaa silmällä, heti huomasi hänet paraimmaksi työmieheksi, mutta samalla myöskin varsin hyvin näki, mitenkä Tuomossa joka kerran, kuin isäntä jotakin orjaa ankarasti puhutteli taikkapa kurittikin, heräsi syvä säälin tunne.